maanantai 11. huhtikuuta 2011

"Osaattekos te tytöt salsaa!"

On erään ystäväni mieleenpainunut lausahdus vuosien takaa, entisen työpaikkani pikkujoulubileiden tanssilattialta. Mikäli hän sattuu tätä lukemaan, niin varmaan omaksensa tunnistaa ;).

No kun kerran Etelä-Amerikassa ollaan niin et voi olla kuulematta salsaa sekä muita latinorytmejä. Täytyy myöntää, että kyllä ne vain pistävät suomalaisenkin jalkaterän liikkumaan ihan huomaamatta. Tanssiaskeliin on silti pitkä matka. Mutta viime lauantaina sain hieman ensikosketusta salsa-askeliin Jonathanin siskon luona.

Jonathan oli vaatimattomasti vain 16 tuntia töissä lauantaina, joten menin istumaan iltaa Jonathanin siskon luokse, hänenkin tyttärensä oli lähtenyt yökylään serkkunsa luokse. No siinä sitten istuttiin ja rupateltiin ja taustamusiikkina tietenkin oli muun muassa salsaa ja merengueta. Seurustelujuomana oli venezuelalaiseen tapaan rommia, itsehän koitin vain kohteliaasti pikkuisen maistella -un poquito, un poquito, mutta jostain kumman syystä sitä tuli kuitenkin muutama lasillinen nautittua illan päälle.

No näillä venezuelalaisilla näyttäisi olevan tuo rytmi niin verissä, että eiväthän he kauaa paikallaan pysy kun salsa pauhaa taustalla :). Ja niinpä siinä sitten sainkin vähän väliä ihastella Jonathanin siskon tanssitaitoja ja tulin siihen tulokseen, että nämä latinot taitavat saada syntymälahjana tuon sulavan lantionliikkeen, kadehdittavaa suorastaan. No siinä sitten pitkin iltaa sisko yritti saada houkuteltua minuakin mukaan kokeilemaan tanssin saloja, mutta ujoushan se tietenkin iski suomalaiseen tapaan ja kieltäydyin kunniasta, aluksi... En sitten tiedä oliko syynä pari rommipaukkua vai mikä mielenhäiriö iski, mutta ajattelin että -what the hell, samahan se on koittaa, kerran täällä eletään ja yleisönäkään ei ole kuin yksi henkilö.

Siinä sitten ihan perusaskeleita otettiin ja harjoiteltiin. Voi kunpa se jäisikin pelkkiin askeliin ja jalkojen liikuttamiseen, mutta kun se koko muukin kroppa pitäisi saada liikkumaan! No mutta alkujännityksen laannuttua jopa minunkin jäykkä suomalainen lantioni sai vähän liikettä ja lopputulos oli vähintäänkin siedettävä. Tämä kotiopettajanikin kehui että hyvin menee ja että opin nopeasti. Myönnetään, että olihan se kyllä aika hauskaa ja kyllä sillä heilumisella sai pienen hienkin pintaan. Ehkä alankin harjoittelemaan lisää salaa yksin kotona ja joku päivä yllätän Jonathanin tanssitaidoillani... Joopa joo :). Mutta mielelläni vietän tällaisia iltoja usempiakin ja mikäli haluan haastetta lisää niin voi sitten koittaa merengueta, joka on vielä nopeampitempoisempaa.

Tänään meillä oli tarkoitus mennä tämän saman siskon ja hänen tyttärensä kanssa päiväksi uima-altaalle lillumaan ja ottamaan aurinkoa. Mutta yllättäen huono tuurini iski mukaan kuvioihin ja vettä alkoi tulla kuin Esterin takapuolesta. Kylläpä ärsytti, vettä ei ole satanut ainakaan kolmeen viikkoon, niin eiköhän justiinsa sitten ala satamaan, kun minulla olisi hyvä mahdollisuus saada kunnolla rusketusta pintaan. Eipä ole sitten innostanut oikein mikään tänään, ihan vaan telkkaria katsellessa ja netissä pyöriessä on mennyt tämä päivä, päikkäreitä unohtamatta. No täytyy toivoa, että aurinko palaisi pian maisemiin ja päästäisi nautiskelemaan altaan reunalle. Tämä blogissani oleva sääennuste ei vaan lupaa kovin hyvää, mutta toisaalta se näyttäisi välissä muutenkin kertovan ja ennustavan mitä sattuu, eli liikaa painoa ei kannata sen varaan laskea. Jonathan rakastaa tällaisia sateisia päiviä, kun minä taas hihkun innosta auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Hän onkin pari kertaa sanonut, että tuntuu hassulta kun minä aina jaksan ihastella ääneen kauniita, lämpimiä päiviä, kun hänelle ne ovat niin normaaleja, ettei edes kiinnitä mitään huomiota. Minä olen toisaalta päässyt häntä lohduttamaan, että älä sinä huoli, Suomessa tulet näkemään sadetta ja tuntemaan kylmyyttää kyllästymiseen asti, niin ei haittaisi jos täällä paistaisi aurinko vaikka 24/7.

Kokeilkaapa tekin siellä miten salsa-askeleet lähtee, tässä taustamusiikiksi vähän venezuelalaista salsaa ;).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti