torstai 6. lokakuuta 2011

Chao Venezuela, Hola Finlandia! Aina on ikävä johonkin

No niin, ihan ensimmäiseksi täytyy pyytää anteeksi blogihiljaisuutta, anteeksi. Syyn hiljaisuuteen voi jo aika pitkälle päätellä otsikosta, eli Venezuelan aurinko on vaihtunut Suomen syyssateisiin. Sitä, kuinka pitkäksi aikaa aiomme Suomeen jäädä, ei tiedä vielä kukaan. Ja vaikka täällä kotimaassa on ihanaa, ihanan puhdasta ja hiljaista, ihanat ihmiset jne, silti jo mietin mielessäni kunpa pääsisin pian takaisin Venezuelaan, jonka ihania ihmisiä nyt vuorostaan ikävöin.

Ollaan ehditty tehdä jo kaikkea kivaa täällä ollessamme. Heti ensimmäisellä viikolla pakenimme suunnilleen keskelle-ei-mitään Kuusamoon mökkeilemään ja voin kertoa, että kunnon mökkisauna tuntui paremmalta kuin koskaan! Saunaoluet ja takassa paistettu grillimakkara sinapilla kuului asiaan tottakai, pitäähän se tuo isäntä opettaa heti suomalaisille tavoille ;). Oli ihana palautua pitkästä kotimatkasta ruskan keskellä. 


Ollaan myös vietetty paljon aikaa perheen ja ystävien kanssa, olen tavannut ensimmäistä kertaa suloisen kummipoikani ja sydämeni suli heti. Ollaan käyty vähän juhlimassa ja ollaan laiskoteltukin. Yksi jääkiekkomatsikin ollaan jo käyty katsomassa ja Jonathan ihastui heti. Olemme asettuneet asumaan uuteen pikku kotiimme.

Välissä tuntuu niin kuin en olisi ollut poissa ollenkaan, vaikka eipä silti puolessa vuodessa paljoa yleensä ehdi tapahtumaankaan. Sanomalehtien tekstiviestipalstoilla valitetaan samoista asioista kuin ennenkin ja bensa on kallista, Nokialla menee huonosti ja huoli huomisesta ahdistaa... Voi miten minulla onkin jo ikävä latinalaista elämänasennetta!

Vaikka olinkin tällä kertaa Venezuelassa vain puoli vuotta, oli hauska huomata tänne palatessa, kuinka jotkut tavat olivat ehtineet juurtua mieleen. Esimerkiksi aluksi tuntui oudolta olla sisällä ilman kenkiä. Suhteellisen pitkään meni myös tajuta, että sitä vettä voi juoda ihan hanastakin, eikä kannua tarvitse mennä jääkaapilta hakemaan. Vieläkin suunnitellessani suihkuun menoa ajattelen, että lämminvesivaraaja täytyy napsauttaa päälle hyvissä ajoin.

Venezuelassa ollessani ikävöin Suomesta eniten perhettäni ja ystäviäni ja ehkä vähän Fazerin sinistä ;). Toisinaan kuunnellessa naapureiden fiestaa  aamu-viiteen asti, ikävöin hiljaisempaa Suomea. Jonottaessa virastoihin tuntikausia paahtavassa auringossa tai vesisateessa epäilyttävillä alueilla, ikävöin järjestelmällisyyttä jne jne jne... Nyt täällä ollessani ikävöin muun muassa Venezuelan perhettä ja kotia sekä ystäviä, anopin herkullisia ruokia, aurinkoa ja lämpöä sekä jopa sitä suurkaupungin ajoittaista kaoottisuutta.

Olen silti onnellinen tässä ja nyt, tiedostaen sen, että tästä lähtien, olin missä tahansa, jossakin toisaalla on aina paikka ja ihmisiä, joita ikävöin ja joiden pikaisesta jälleennäkemisestä haaveilen.

Tämän blogin tulevaisuus on nyt vielä vähän arvoitus, jatkanko kirjoittelua Suomen elämästämme vai saanko jatkettua ollenkaan... Mutta ainakin muutama kirjoitus minulla on vielä mielessä Venezuelan elämästä ja niitä tässä olisi tarkoitus postailla, kunhan vain maltan.

Hiljainen Oulun tori

Eloisampi torialue Caracasissa


torstai 1. syyskuuta 2011

Caracasia yläilmoista

Tuli käytyä tuossa kesä-heinäkuussa pariinkin otteeseen El Avila-vuorella Suomen vieraiden kanssa. El Avila on siis vuori, joka erottaa Caracasin Karibian rannikosta ja onneksemme asustamme melkein vuoren juurella, joten maisemat on aika kivat. Vuorelle pääsee kuntopolkuja pitkin, sekä telefericolla, olkoon suomeksi vaikka kaapelihissi :).






Muistan, kun noin vuosi sitten eka kertaa kävin Avilalla Jonathanin kanssa ja jonotimme kaapelihissiin ja minä katselin kauhuissani, kun monilla oli toppatakit päällä ja pipot ja hanskat ja kaikki. Itse pukeutuneena tyyliin lyhythihaiseen ja legginsseihin kysyinkin Jonathanilta, että kuinka kylmä tuolla ylhäällä oikein on?! Jonathania nauratti, että älä sinä huoli, ei siellä mitään kylmä ole, nämä ihmiset ei vaan oikein tajua ja ne kuvittelee, että siellä muka yhtäkkiä olis joku talvi. No joo, täytyy myöntää, että toki siellä reilun parin kilsan korkeudessa vähän raikkaampi ilma on kuin täällä kaupungissa, mutta paino sanalla vähän. Mutta on se aika huvittavaa suomalaisin silmin katsella joka kerta, kuinka ihmiset ovat valmistautuneet kuin pahimpaankin Siperian sydäntalveen, tervetuloa Suomeen...

Pilvettömänä päivänä vuoren huipulta maisemat ovat hienot, kaupunkia näkyy silminkantamattomiin, silloin voi todella käsittää kuinka suuri Caracas on. Toiselle puolelle katsottaessa taas näkyy Karibian meri.  




Karibian meren puolella vuorta pitkin kohoaa erilaisia pikkuisia maatiloja, joissa kasvatetaan muun muassa mansikkaa. Tähän pikku farmarikylään, nimeltään Galipan, pääsee esimerkiksi jeeppikuljetuksella vuoren päältä ja voit käydä vaikka ruokailemassa ranskalaisessa ravintolassa. Galipanista löytyy myös tunnelmallisia pikku posadoita eli majataloja, joista on huikaisevat maisemat Karibian merelle. 


Vuoren päältä löytyy hylätty hotelli Humboldt, joka on aikoinaan ollut loistohotelli. Vuorella voit viettää myös monenmoisia herkutteluhetkiä, kojuissa myydään mansikoita kermavaahdolla, monenlaisia suolaisia naposteltavia ja vaikka mitä, oma lempparini on aito paksu kuuma kaakao. Avilalta voi myös ostaa pikku matkamuistoja ja varsinkin viikonloppuisin löytyy kaikenlaista kivaa intiaanikäsityötä.


sunnuntai 28. elokuuta 2011

Pala Eurooppaa: Päivä Colonia Tovarissa

Viime viikon lauantaita vietettiin Colonia Tovarissa. Olin jo pitkään halunnut sinne visiitille ja yllättäen tarjoutui tilaisuus lähteä kylää katsomaan. Colonia Tovar on saksalainen siirtolaisyhteisö, joka on perustettu jo vuonna 1843 vajaan neljänsadan saksalaisen voimin. Kylä sijaitsee vuorilla ja ennenaikaan oli pitkään hyvin eristyksissä muusta Venezuelasta muun muassa hankalakulkuisuuden takia. Vasta vuonna 1940 virallinen kieli muuttui saksasta espanjaksi ja sääntö, ettei puolisoa saa ottaa kylän ulkopuolelta, kumottiin.


Nykypäivänä Colonia Tovar on muuttunut enemmän turistikohteeksi, venezuelalaiset matkustavat viikonloppuisin katselemaan saksalaista arkkitehtuuria, syömään bratwurstia ja juomaan tummaa olutta. Viikolla on kuulemma mahdollista nähdä hieman aidompaa kylän elämää, kun taas viikonloppuisin kadut täyttyvät kaikenlaisista myyntikojuista, joissa pääasiassa myydään venezuelalaisia käsityötuotteita.












Oli tosi kiva päästä näkemään "pala Eurooppaa" Karibian meren äärellä ja ymmärrän hyvin, miten kylä on pysynyt pitkään eristyksessä muusta ympäristöstä, omaa kulttuuriaan toteuttaen. Kylä todellakin on kuin piilossa vuoren uumenissa. Tie on hyvin mutkainen ja kapea, Caracasista Colonia Tovariin on vain noin 40 kilometriä matkaa, mutta silti matka kesti melkein kaksi tuntia! Ikävä kyllä vierailupäivämme osui lauantaille, joten paikalle oli muutama muukin eksynyt, joten pikkukylän idyllisyys hieman hukkui väenpaljouteen. Päivä kului mukavasti kojuja kierrellen ja pikku ostoksia tehden sekä maisemia ihaillen.








Auf wiedersehen!

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Yo quiero rumbear!

Viime viikon torstaina kävin täällä ihan eka kertaa kunnon yökerhossa. Lähdettiin tyttöporukalla sukulaistyttöjen ja heidän kavereidensa kanssa juhlistamaan yksiä synttäreitä.

Oltiin jo aikaisin liikenteessä ja mennessämme baariin klo 22 aikoihin, se oli vielä tyhjillään, mutta pikkuhiljaa porukkaa alkoi lipumaan sisään ja loppupeleissä ravintola oli täpötäynnä. Ko. baarissa on joka torstai naisten ilta, jolloin naiset pääsevät ilmaiseksi jonottamatta sisään ja saavat juoda shamppanjaa rajattomasti baarin laskuun. Suosittu venezuelalais-laulaja Victor Muñoz vetäisi pikku keikan puolen yön paikkeilla ja tytöt oli sulaa vahaa.



Oma huomioni kiinnittyi suurimmalta osin tuohon kuvassakin näkyvään "henkivartijaan". Aluksi kuvittelin, että se tyyppi alkaa kohta räppäämään tai jotain, mutta ei, siinä se vaan seisoa pönötti jämynä koko keikan ajan ja puri purkkaa siihen malliin, että on ihme, jos ei ole ukolla leukaluut pois paikoiltaan. Jotenkin se vaan näytti minusta niin koomiselta, kun yksi vetää hempeitä latinoballadeja ja toinen seisoo vieressä p*ska jäykkänä hillittömine kultakaulaketjuineen unohtamatta äkäistä ilmettä :D.

No mutta muuten baarissa oli oikein rento meininki, ihmiset olivat iloisia ja kaikki tanssii, siis ihan kaikki, ilman mitään jäätäviä rohkaisukännejä. Ja jos et tanssi, niin sitten luullaan, että olet huonolla tuulella. Täällä ravintolat ovat tarkempia pukeutumisesta kuin vaikka Suomessa, siksi miehet pukeutuvat kauluspaitoihin tms, t-paidalla ei ole sisälle asiaa ja naistenkin pukeutumisen on oltava siistiä, ilmeisesti myös mitä paljastavampi asu, sen parempi. Yökerhossa ei myöskään jää huomaamatta, että ollaan kauneuskirurgian luvatussa maassa. Ei siinä muuten mitään, mutta jotku vetää nämä hommat oikein kunnolla överiksi, varsinkin takamuksien kohdalla, voi juma!

Täällä on käytäntönä, että baarissa yleensä ostetaan pullo (esim. vodkaa, rommia, shamppanjaa, kuoharia...) kerrallaan pöytään ja sitä sitten porukalla juodaan. Mutta mikä minusta on erikoista, on se että jos et jaksa koko pullollista juoda, tai jos arvelet, että myöhemmin kotona saattaa alkaa janottaa, voit ottaa pullon kotiin mukaan. Baariin ja takaisin kotiin ajellaan omalla autolla, ihan sama vaikka olet juonut.


Hauskaa meillä oli ja oli mukava nähdä edes kerran kunnolla Caracasin yöelämää ja kyllä se vain tuli todettua taas, että latinorytmit pistävät jalat liikkumaan kuin itsestään!


lauantai 20. elokuuta 2011

Käytiin tankilla

Kuten aikaisemminkin on varmaan ilmennyt, niin bensa on täällä tosi halpaa. Siis aivan naurettavan halpaa, reilusti halvempaa kuin vaikka vesi.


Melkein 57 litraa bensaa maksoi siis 5,50 bolivaria, joka on virallisen kurssin mukaan noin 0,9 euroa, epävirallisella kurssilla (jota siis käytetään) noin 0,5 euroa. Niin tai näin alle eurolla suunnilleen 57 litraa bensaa!! Melkein voisi tätä pakata Suomeen mukaan vaatteiden sijasta...

maanantai 15. elokuuta 2011

Latinorytmejä osa 3

Tästä linkistä löytyy kolumbialaisen Jorge Celedonin kappale, jota paljon täällä kuulee ja kertosäkeistö tarttuu melkoisen hyvin päähän. Musiikkityyli on vallenato, joka on hyvin tyypillistä kolumbialaista hanurimusiikkia erilaisine variaatioineen.

Kuinka kaunis onkaan tämä elämä! 


perjantai 12. elokuuta 2011

Licence to... drive

Parisen vuotta sitten Jonathan joutui ryöstön kohteeksi, jossa menetti lompakkonsa, jonka mukana tietysti meni ajokorttikin. Nyt hän on hankkimassa uutta ajokorttia ja siihen liittyvät tämänpäiväiset tapahtumat vaikuttivat vähän hassuilta minun silmääni.

Eli uutta ajokorttia varten täytyy olla muun muassa lääkärintodistus. No sitähän varten ei kuitenkaan tarvitse lääkärin vastaanotolle mennä, vaan ihan ostoskeskukseen. Lääkärintodistusta varten siellä on semmoinen pieni koju, jossa lääkäri ottaa vastaan ihmisiä liukuhihnalta ja esittää parit kysymykset ja pyytää luettelemaan kirjaimet taululta. Lääkäri kysyy esimerkiksi onko mitään pitkäaikaissairauksia, esim. epilepsiaa tai allergioita ja siinähän sitten vastaat mitä huvittaa. Kirjaintaulu näöntarkastamiseen taas on melkein nokan edessä kissankokoisine kirjaimineen. Toimitus oli parissa minuutissa ohi ja ei muuta kuin lappu kouraan. Hurjaa sanon minä.

"Lääkärintarkastuksen" jälkeen käytiin Havanna-kahvilassa nauttimassa ihanat mansikkasmoothiet kermavaahtokuorrutuksilla. Havanna-leivokset on myös aivan ihania, joten piti yksi sellainen dulce de leche ottaa perjantain kunniaksi ;).


Sunnuntaina kummipoikani saa Suomessa nimen, sattuneesta syystä joudun valitettavasti olemaan vain hengessä mukana, siksipä toivottelen nyt pikkuprinssi "Heimolle" ihanaa päivää! 

Ja kaikille mansikanmakuista viikonloppua!


keskiviikko 10. elokuuta 2011

Viikonloppu Higuerotessa

Sain kutsun lähteä viikonlopun viettoon rannalle Jonathanin siskon ja hänen parin ystävänsä kanssa ja tokihan minä tajoukseen tartuin, suomalainen ei voi saada koskaan liikaa aurinkoa ja rantalomailua! Lomakohteemme oli Higueroten kylä, joka on noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä Caracasista.



Perjantai-aamuna starttasimme matkaan ja matka taittui nopeaa uusia maisemia katsellessa. Majoitumme kälyni ystävän loma-asunnolla. Perjantai  meni uima-altaalla rentoutuessa auringon paisteessa. Seurueemme miespuolinen henkilö valmisti koko porukalle maistuvan päivällisen pihagrillissä, jota sitten iltahämärissä ulkona nautittiin. Illalla pelattiin bingoa pikkupanoksilla, joka kyllä oli hauskaa, kun samalla sain numerokertausta espanjankielellä.




Lauantaina herättiin aikaisin ja kerättiin rantakamppeet kassiin ja ensiksi leipomo/kahvilaan syömään tuoreet arepat aamupalaksi. Rannalle saavuttiin niin hyvissä ajoin, että muita ei vielä paljon ollutkaan, päivän myötä ranta kyllä täyttyi lähinnä venezuelalaisista tai muista etelä-amerikkalaisista lomailijoista. Ranta ei varsinaisesti ihan niitä kauniimpia rantoja ole, mitä olen täällä nähty ja vesikään ei kovin kirkasta ollut, mutta sitäkin lämpimämpää kylläkin. No näistä pikku puutteista huolimatta päivä sujui kuitenkin oikein hyvin ja yksi ihanimmista asioista oli, että sai ottaa rennosti, eikä ollut joku jatkuvasti kaupustelemassa jotain. Ennen lähtöä vielä syötiin rantaravintolassa  (tai mökissä paremminkin) mahat täyteen halpaan hintaan.

Kerättiin simpukoita merestä


Joku teki sitä työkseen













Myytävänä tuoreita hedelmiä
Rantalounas
Illalla käytiin vielä ajelulla keskustassa ja pysähdyttiin churrokojuun herkuttelemaan. Voin kertoa, että oli kyllä parhaat churrot mitä olen koskaan syönyt, aahh ja ihanalla suklaakastikkeella! Annos oli aivan järkyttävän iso ja minä, jolla ei ole rajaa makean syömisessä, ei pystynyt syömään kuin puolet annoksesta. 

Sunnuntaina aamupäivällä ajeltiin sitten kotiin. Tykkäsin reissusta ja kylästä tosi paljon, ihan loma-asunnon vieressä oli kiva pikku ostoskeskus josta löytyi kaikki tarvittava ja itse keskusta oli myös kiva pikku putiikkeineen. Reissu sattui myös siinäkin suhteessa hyvään aikaan, että nyt tällä hetkellä täällä Caracasissa on jonkun kasvin kukinta-aika aiheuttaa vähän allergiaoireita ja siksipä tuo ihana kuumankostea meri-ilmasto vei hetkeksi oireet mennessään. Että kelpaisipa minulle mainiosti joku tällainen toinenkin reissu!

Virgen del Carmen toivottaa tervetulleeksi Higueroten kylään

perjantai 5. elokuuta 2011

Latinorytmejä osa 2

Perjantain kunniaksi peppu heilumaan puertoricolaisen Don Omarin mukaan! Itsekin häivyn viikonlopuksi Higueroten rannalle ottamaan rennosti ja tästä biisistä saa hyvän alkufiiliksen :). 



Aurinkoista viikonloppua kaikille!

tiistai 2. elokuuta 2011

Omituisten otusten kerho

Ensimmäistä kertaa täällä vieraillessani jo heti ensimmäisenä iltana huomioni kiinnittyi ulkoa kantautuvaan kummaan "meteliin". Pimeän tultua pihalta alkoi kuulua outoa vinkumista joka puolelta. Jonathanilta asiaa kysyessä, häntä aivan nauratti, koska ääniin tietenkin tottuneena ei hän edes osaa kiinnittää huomiota, jos ei erikseen mainita. Kumma kyllä itsekin näihin ääniin pian tottui, eikä niihin tosiaan kiinnitä juuri huomiota enää, varmaan enemmänkin jos ei niitä enää kuuluisi? 

Itsestä taas on ollut hauska huomata tuo sama juttu kaikkien vieraidemme kohdalla, pimeän tultua kaikkien ensimmäinen kysymys on ollut "mikä ihme tuo ääni oikein on?" -Niin joo, ne on ne sammakot. "Mitä???" Jep eli sammakoista on kyse, ihan pienen pienistä, parin sentin kokoisista. Se mikä menetetään koossa, voitetaan äänessä, näitä kun muutama lähiympäristössä vinkuu niin on melkoinen kuoro kasassa. Sammakot asuvat maan alla ja kaivautuvat ylös sateen jälkeen pimeällä ja laulu jatkuu läpi yön. Pienen kokonsa takia näitä on hyvin vaikea nähdä, itse en ole koskaan kyseistä luontokappaletta nähnyt. Nauhoittelinpa varsin eilen illalla vähän todisteaineistoa ja hyvin sattuikin yksi olemaan ihan muutaman metrin päässä aukomassa äänihuuliaan. Nauhoite löytyy täältä:
Pienet sammakot ne lystikkäitä on


Muutama viikko sitten huomasimme myös, että oltiin saatu uusia lemmikkejä, kun porraskäytävään alkoi öiksi pesiytyä lepakoita. Aluksi niitä oli ilmeisesti vain yksi, mutta loppujen lopuksi niitä taisi olla jo kolme. Nämä batmanit pääsivät sisälle siis avonaisesta väliovesta, joka on nyt suojaverkotettu. Itsehän sen verran näitä pikkuelukoita pelkään (hui niinku ne mulle jotain voisi!), että en uskaltanut kuin kerran kurkata käytävään ja nähdä pikku lepakon lentelevän sekopäisesti valojen sytyttyä. Eipä ole lepakoita enää näkynyt verkon laittamisen jälkeen, vaikka epäilinkin, että liekö tuo puolen oven peittäminen riittää, mutta niin se vain näyttää, ettei ei ne kovin matalalla lentele. 


Minä en kyllä mistään batmaneistä tykkää!

Niin se vaan taas kuukausi vaihtui, tunnelmallista elokuuta kaikille!

lauantai 30. heinäkuuta 2011

Takaisin ruotuun

Koko täällä oloaikani on ollut enemmän tai vähemmän lomailua, mutta viimeiset pari kuukautta on tullut ihan tosissaan elettyä kuin kesälomalainen, eli syömiset on levinneet käsistä ja liikkuminen päässyt vähemmälle. Onkin siis aika ottaa itseä niskasta kiinni.

Lenkillä Parque del Estessä
Olen kuitenkin aika yllättynyt, että paino ei ole juuri päässyt lisääntymään (vaikka vaatteista päätellen pientä turvotusta on havaittavissa), vaikka ruokavalio onkin muuttunut aika paljon jo pakonkin sanelemista syistä. Täällä syödään aika hiilihydraattipainotteisesti, pastaa, riisiä, perunan sukulaisia jne... Ja kaikki aina vaaleaa laatua, ja tietenkään ruisleipää ei ole saatavilla, vaan leipäkin on aina vaaleaa, joka alkaa kieltämättä maistua jo vähän puulle. Erilaiset juustot on täällä tosi suosittuja joka meinaa rasvaa, rasvaa ja rasvaa.  Valkoisen viljan lisäksi monet tyypilliset ruuat valmistetaan uppopaistamalla rasvassa. Toisaalta täällä taas on mahtava tilaisuus nauttia tuoreita ja maukkaita hedelmiä ja kasviksia. Liha on myös edullista ja hyvälaatuista, jauhelihaa käytetään aika vähän. Ajattelinkin tästä lähtien panostaa enemmän tuoreisiin ja keveisiin tuotteisiin. Mutta miten minun onkaan ikävä Ehrmannin maitorahkaa!

Tällä viikolla aloitettiin taas aamulenkkeilyt Jonathanin kanssa, jota harrastimme säännöllisesti jo aikaisemminkin. Itsehän olen hyvin aamu-uninen ihminen ja voisin nukkua helposti vaikka puolillepäivin ilman herätyskelloa, ja siksi aikainen herätys jonkun lenkkeilyn takia onkin usein melkoista tahtojen taistelua. Ensimmäinen puoli tuntia meneekin monesti niin, etten puhu Jonathanille sanaakaan, mutta siinä kun pikkuhiljaa kävellessä heräilee, alkaa elämä voittaa. Ja onhan se lenkin jälkeen mahtava olo, kun on voittanut itsensä ja saanut raahattua takapuolensa lenkkipolulle. 

Tavallisesti me lenkkeillään Parque del Estessä, joka on suuri puisto, jossa on myös suosittu lenkkipolku. Sunnuntaisin täällä suljetaan pätkä moottoritietä, jolloin lenkkeilijät ja etenkin pyöräilijät pääsevät kunnolla harjoittelemaan. Me meinataankin huomenna kokeilla tuota moottoritielenkkeilyä vaihtelun vuoksi, lisäksi sieltä on aika mukavat näkymät kaupunkiin. Kerran jo käytiinkin puolivahingossa siellä käppäilemässä Suomen vieraiden kanssa ja silloin huomasin paikan olevan oikein kiva lenkkipaikka. 

Sisko tahtoisin jäädä, mutta moottoritie on kuuma...
Eilen aloittelin kokeilumielessä myös erään vatsalihasohjelman parissa ja rankkaahan se oli, varsinkin kun vatsalihasliikkeet ei oikein koskaan ole kuulunu mun lemppareihin. Onneksi ohjelmaan kuitenkin kuuluu vähän muutakin kuin pelkät vatsat, ja itseasiassa kumma kyllä mun reidet on nyt paljon pahemmin jumissa kuin NE vatsalihakset! :O

No joo mutta tästä on taas hyvä aloitella, varmaan jollain muullakin sama edessä kesälomien jälkeen ;). Että tsemppiä vaan!

...kaupunkien valot mulle huutaa...

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Latinorytmejä osa 1

Etelä-Amerikassa kun ollaan, niin ei voi välttyä kuulemasta latinalaisamerikkalaista musiikkia, mihin tahansa meneekin, sitä kuuluu paljon ja kovaa. Salsat sun muut rumbat ei varsinaisesti omaan musiikkimakuuni ole kuuluneet, vaikka se laaja onkin, mutta täytyy myöntää että oma korva alkaa pikkuhiljaa lämpenemään osalle musiikista. Onhan useat kappaleet aika kivasti rennon letkeitä ja saa jalkaterän vipattamaan kuin itsestään. Radiossa tai telkkarissa tiuhaan soitettujen kappaleiden sanatkin alkaa pikkuhiljaa tarttumaan päähän ja Jonathanilla on hauskaa, kun minä tiedän lyriikat paremmin kuin hän :).

No ajattelin kuitenkin tänne tipautella silloin tällöin eri kappaleita Etelä-Amerikasta, josta itsekin tykkään, tai sitten en. Ekana vuorossa venezuelalaista reggaetonia Chinolta ja Nacholta. Videolla, joka on kuvattu eri puolilla Venezuelaa, on hieman nähtävissä Venezuelan luonnonolojen monimuotoisuutta.


"Reggaeton on tanssimusiikin muoto, joka tuli suosituksi 1990-luvun lopulla latinalaisen Amerikan nuorten keskuudessa. Sekoitus jamaikalaisia musiikkivaikutteita reggaeta ja dancehallia latinalaisen Amerikan bomba-, plena- sekä hip hop -musiikkiin. Musiikkiin yhdistetään yleensä espanjankielistä räppäystä." Wikipedia

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Hyvä ruoka, parempi mieli + hyvä seura, vielä parempi mieli

Vaihteeksi seuraavana ruoka-aiheinen postaus. Eli me ollaan vietetty sunnuntaita kokkailun ja seurustelun merkeissä. Viimeeksi meillä oli ystäväperhe kokkailemassa meksikolaista ruokaa ja silloin sovittiin, että seuraavana me kokkaillaan jotain kivaa heille.

Kebab on täällä sen verran harvinainen ruoka, että ajattelin tehdä sitä pitaversiona. Ei se kuitenkaan ihan oikeaa lammaskebabbia ollut, vaan varmaan aika monelle tuttua jauhelihapötkylää, joka minusta on kuitenkin oikein maistuvaa. Ohjekin on niin yksinkertainen että ei voi epäonnistua. Vielä kun kaveriksi itse tekee tsatsikin niin voi nam! Tekasin eilen vielä joutessani jälkiruuaksi ihania suklaakeksejä amerikkalaiseen malliin. Helppoa ja hyvää, voi myös päätellä siitä, että itse ruokaa, eikä jälkkäriä kumpaakaan ole enää jäljellä murustakaan.



Ruokailun lomassa katsottiin myös Copa American finaalia Paraguay-Uruguay. Venezuela pääsi pronssipeliin asti, mutta valitettavasti hävisi ottelun Perulle, jonka jälkeen minä siirryin Uruguayn leiriin, joka voitti kuin voittikin mestaruuden! Mitään kummempia perusteluja minulla Uruguayn kannustamiseen ei ole, muuta kuin että kotikadullamme sijaitsee kiva uruguayalainen ravintola ja toisaalta en halunnut sen erään paragualais naisraukan joutuvan luopumaan vaatteistaan :P. No mutta kuitenkin Venezuelan sijoitus neljänneksi oli hieno saavutus, Venezuela ei ole koskaan aiemmin sijoittunut näin korkealle ko. jalkapallokisassa, upeaa Vinotinto!

Porukka toi myös mukanaan Nintendo Wiin, jota sitten porukalla loppuiltapäivä pelailtiin, niin että mulla ei varmaan toinen käsi nouse huomenaamuna :). Oli vielä sen verta mukavaa porukkaa, että jättivät konsolin meille lainaan ja ajattelinki heti huomenna kokeilla joogaa ja muita mukavia lajeja.

Lopuksi haluan ilmaista osanottoni kaikille, joita Norjan tragedia koskettaa ja sytyttää uhreille kynttilän. Sytytän kynttilän myös isoisälleni, jonka hautajaisia on tänään vietetty Suomessa, kauniita unia pappa <3.
Kuva: google

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Joe tuli taloon

Meille tuli tänne eilen uusi koira! Tai no ei se ihan meille tullut, mutta samaan taloon kuitenkin, anopille. Kyseessä on neljän kuukauden ikäinen siperian husky Joe, joka on ikäänsä nähden jo melkoisen iso. Pojalla on mahtavan väriset silmät, toinen on jäänsininen ja toinen vihreä, turkki on valkoinen ja selässä harmaata. Kytzia-parka pääsee siis kohtapuoliin sterilisaatioon, ettei talossa pian vilise kultaisennoutajan ja huskyn jälkeläisiä.



Tässä kaupungissa on varmaan koiria saman verran kuin ihmisiä, sillä näyttäisi että joka talossa on vähintään yksi koira. Valittettava näky on tietysti myös kulkukoirat, joita aika vähän täällä kaupungissa kuitenkin näkee. 

Oli pakko vielä tähän loppuun laittaa kuva meidän perjantaisesta vieraasta, aivan uskomattoman ihanasta labradorinnoutajan pennusta Jackista, aww!

Minä olen niin pieni ja suloinen!

Lisäyksenä vielä mainitsen, että Etelä-Amerikassa on meneillään jalkapallon Copa America ja kyllä nämä venezuelalaisetkin näyttävät osaavan kannustamisen taidon. 10 minuuttia jäljellä Chile-Venezuela pelistä ja Venezuelalle 2-1, isäntäkin vihdoin uskalsi avata tv:n, muutoin ollaan kuunneltu pelin etenemistä naapureiden reaktioista ;). Jos Venezuela nyt voittaa tämän pelin, se tekee historiaa päästessään pisimmälle mitä koskaan  ko. kisoissa. Vamos Vinotinto!!

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Enjoy this moment, this moment is you´r life

Meillä on täällä vieraita Suomesta riittänyt viime aikoina ja viimeisimmät lähtivät eilen paluumatkalle. On ollut mukavaa vaihtelua kun minulle tuttuja, läheisiä ihmisiä on täällä käynyt ja samalla on itsekin päässyt vähän lomailemaan. On myös ollut mukava näyttää ihmisille millaisessa paikassa täällä oikein asustellaan. Nyt kotimme tuntuu hieman oudon tyhjältä ja hiljaiselta, kun jäimme ihan kahdestaan.

Viimeisen puolentoista kuukauden aikana on muutakin tapahtunut kuin pelkkää lomailua, kun (jo!) kolme viikkoa sitten sanoimme toisillemme tahdon. Täällä naimisiinmeno tapahtuu ensin siviilivihkimisen muodossa ja sen jälkeen voi viettää vielä kirkkohäätkin jos haluaa, me tyydyimme pelkästään tuohon ensimmäiseen vaihtoehtoon.

Alunperin tarkoituksenamme oli pitää vain hyvin, hyvin pienet, epämuodolliset bileet vihkimisen jälkeen, mutta yllättäen homma vähän levisi käsistä, kun anoppi ja sulhasen siskot innostuivat suunnittelemaan juhlia. Mutta eipä siinä, mielestäni juhlista tuli kuitenkin oikein mukavat ja kerranhan sitä naimisiin mennään ;). 

Koska juhlista oli tulossa "oikea" hääjuhla, niin pyysimme tuomarin  tulemaan suorittamaan vihkimisen kotiin tylsän toimistovihkimisen sijasta. Sillä aikaa kun minä olin kampaajalla, oli koti koristeltu kauniisti kukkasin ja pöydät ja tuolit verhoiltu valkoisilla kankailla sekä tarjoilut oli laitettu valmiiksi. Vihkiminen tapahtui pöydän ääressä, jossa tuomari puhui avioliiton merkityksestä jne, josta minulta meni 85% ohi, kun hermostuksissani päässäni toistelin si lo tomo, si lomo tomo, että osaan sanoa oikein, kun vastauksen aika tulee :). 


Juhlat ei silti päässyt paisumaan ylisuureksi, vaan vieraita oli kolmisenkymmentä, perhettä ja lähimmät ystävät. Olen iloinen, että minunkin puoleltani oli äiti ja sisko juhlistamassa tätä päivää kanssamme, toki olisin mielelläni ottanut mukaan kaikki ihanat ihmiseni Suomesta, mikäli se minusta pelkästään olisi ollut kiinni. No olen minä luvannut, että juhlat saadaan myös Suomessa myöhemmin, kaasotkin kuulostavat jo innoissaan aloittaneen suunnittelut ainakin jollakin asteella muiden kiireidensä keskellä ;).

Ei tämä rouvan elämä ainakaan vielä yhtään erilaiselta tunnu, vaikka onhan se toki ihanaa ajatella, että on naimisissa. Hommaa tämä toki vähän teettää, kun avioliitto pitää tietenkin saada Suomessakin viralliseksi ja sen takia joudumme ravaamaan ekaksi kolmessa eri ministeriössä, ennenkuin saamme paperit kääntäjälle. Kilpajuoksua käydään neiti ajan kanssa, että saamme kaikki valmiiksi ennen ensi viikon perjantaita, jolloin Suomen lähetystö pakkaa kamat kassiin ja jättää hyvästit Venezuelalle.

I give my heart to you

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Venezuela 200 vuotta

Tänään on vietetty Venezuelan itsenäisyyspäivää. Venezuela sai itsenäisyyden jo 200 vuotta sitten vapaustaistelija Simon Bolivarin johdolla, joka on suuri sankari vielä tänäkin päivänä. 


Linnanjuhlia ei täällä nähty, mutta sotakalusto on tullut sitäkin tutummaksi. Viime viikosta lähtien armeijalla on ollut lentoharjoituksia tätä suurta päivää varten, eli useampana päivänä on nähty kaikenmaailman hävittäjiä, hornetteja ja helikoptereita. Metelistä päätellen välissä on kyllä tuntunut niin kuin olisi joutunut keskelle jotain sotaelokuvaa. 


Muuten itsenäisyyspäivä ei täällä laitakaupungilla ole näyttäytynyt mitenkään erityisemmällä tavalla, ainoastaan on hiljaisempaa (jos ei lasketa lentokoneita) kun kaupat ovat kiinni ja ihmiset rannoilla pitkän viikonlopun takia. Suomen vierailla oli vaan vähän huonoa tuuria matkassa, kun lähtivät tänään Margaritalle ja lennot olivat melkein 3,5 tuntia myöhässä ylimääräisen lentoliikenteen takia.

Itsenäisyyspäivän seremonia järjestettiin Los Proceresissa, Caracasissa, mutta me ei paikanpäälle jaksettu lähteä, vaan seurailimme toimitusta telkkarista. Seremonia näytti olevan aika pitkälle armeijan ja sotakaluston esittelyä. 200-vuotispäivän kunniaksi paikalla oli myös yhteistyömaita, Venäjän armeijan porukkaa oli tuotu marssimaan myös. Presidentti Hugo Chavezkin pääsi juhlistamaan maansa tärkeää päivää Kuubassa tehdyn leikkauksen jälkeen.

Feliz dia de la independencia Venezuela!

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Isla de Margarita part 2, Playa Caribe

Playa el Aguan jälkeen oli pian vuorossa uusi reissu Isla de Margaritalle, tällä kertaa äidin ja siskon kanssa. Isla de Margarita on kuitenkin onneksi suuri saari ja eri rantoja on kymmeniä, joten vaikka saarella matkustaisi useasti, joka kerta on mahdollista viettää erilainen loma ja rannan voi valita sen mukaan, mitä lomaltaan haluaa.

Playa Caribe
Tällä kerralla ainoana vaatimuksenamme oli viettää mukavan rento rantaloma all inclusive hotellilla, joita Margaritalla on useita. Päätimme katsella hotelleja Juan Griegon alueelta, joka on pienehkö (n. 28 000 asukasta) kalastajakylä. Luulin löytäneeni hyvän hotellin, joka sitten varattiin, mutta eipä se mennytkään niinkuin Strömsössä, paikalle päästyämme koimme karmean pettymyksen. 

Ensimmäiset epäilykset heräsivät taksissa, kun lähestyimme hotellia, alue oli tosi ruman ja epäilyttävän näköinen jossain kaupungin reunalla, eikä rantaa näkynyt lähimaillakaan. No respassa sitten henkilökunta oli oikein ystävällistä, mutta miljöö ei ihan miellyttänyt silmää, aula oli kuin joku suuri halli. No päätettiin antaa kuitenkin tilaisuus ja päästyämme huoneeseen ei itku ollut kaukana, huone haisi tunkkaiselle ja oli likainen, ilmastointi piti kamalaa meteliä, ovi ei mennyt kunnolla lukkoon ja kaikki kalusteet olivat iänvanhoja ja huonossa kunnossa. Silloin päätimme että joo saa riittää, hotellin vaihto pikimmiten, mutta koska oli jo ilta jouduimme jäämään hotelliin yhdeksi yöksi. 

Illallinen oli eräänlainen katastrofi myös. Aikaisemmilla reissuillani Margaritalla kaikissa hotelleissa on ollut buffet tyyppiset ruuat, mutta eipä täällä ei, illallinen oli sandwich, juustolla ja kinkulla, vau! Kaikista hauskinta oli huomata, että me oltiin hotellin ainoat asukkaat, ruokailuhetki oli aivan mainio siis, kun istuimme kolmisin isossa ruokasalissa henkilökunnan tuijottaessa rivissä meidän syömistä. No seuraavana aamuna aikaisin yhtä kauhealle aamupalalle ja pian toiseen hotellin.

Toinen hotelli sijaitsi 15 minuutin päästä Juan Griegon keskustasta Playa Caribella ja jo heti ensihetkestä huomasimme, että olimme tulleet taivaaseen ensimmäiseen katastrofiin verrattuna. Olin jo aikaisemminkin netistä katsellut tätä ko. hotellia, mutta en uskaltanut sitä varata, koska hinta oli jopa epäilyttävän edullinen. Mutta hotelli ylitti kaikki odotukseni, allasalue oli mahtavan iso ja upea, ranta aivan allasalueen vieressä ja huonekin oikein mukava ja siisti. Ruokakin maistui ihan hyvin ja mikä parasta, juotavaa riitti hotellin useasta baarista. Ainuita miinuksia oli rannan tuulisuus, punainen lippu liehui rannalla joka päivä. 

Hotellihuoneen parvekkeelta näytti tältä

Coco-niminen papukaija kävi tervehtimässä ja rapsutettavana sekä kerjäämässä jääpaloja juomistamme joka päivä, se nosti hauskasti toista jalkaansa joka kerta kun se halusi tulla käsivarrelle tai "syliin". :)


Loppu hyvin, kaikki hyvin, suorastaan painajaismaisen alun jälkeen lomamme oli oikeinkin onnistunut. Saimme nauttia Karibian meren auringosta ja lämmöstä sekä stressittömästä lomasta. Eli terveisiä vaan sinne Strömsöön!