torstai 6. lokakuuta 2011

Chao Venezuela, Hola Finlandia! Aina on ikävä johonkin

No niin, ihan ensimmäiseksi täytyy pyytää anteeksi blogihiljaisuutta, anteeksi. Syyn hiljaisuuteen voi jo aika pitkälle päätellä otsikosta, eli Venezuelan aurinko on vaihtunut Suomen syyssateisiin. Sitä, kuinka pitkäksi aikaa aiomme Suomeen jäädä, ei tiedä vielä kukaan. Ja vaikka täällä kotimaassa on ihanaa, ihanan puhdasta ja hiljaista, ihanat ihmiset jne, silti jo mietin mielessäni kunpa pääsisin pian takaisin Venezuelaan, jonka ihania ihmisiä nyt vuorostaan ikävöin.

Ollaan ehditty tehdä jo kaikkea kivaa täällä ollessamme. Heti ensimmäisellä viikolla pakenimme suunnilleen keskelle-ei-mitään Kuusamoon mökkeilemään ja voin kertoa, että kunnon mökkisauna tuntui paremmalta kuin koskaan! Saunaoluet ja takassa paistettu grillimakkara sinapilla kuului asiaan tottakai, pitäähän se tuo isäntä opettaa heti suomalaisille tavoille ;). Oli ihana palautua pitkästä kotimatkasta ruskan keskellä. 


Ollaan myös vietetty paljon aikaa perheen ja ystävien kanssa, olen tavannut ensimmäistä kertaa suloisen kummipoikani ja sydämeni suli heti. Ollaan käyty vähän juhlimassa ja ollaan laiskoteltukin. Yksi jääkiekkomatsikin ollaan jo käyty katsomassa ja Jonathan ihastui heti. Olemme asettuneet asumaan uuteen pikku kotiimme.

Välissä tuntuu niin kuin en olisi ollut poissa ollenkaan, vaikka eipä silti puolessa vuodessa paljoa yleensä ehdi tapahtumaankaan. Sanomalehtien tekstiviestipalstoilla valitetaan samoista asioista kuin ennenkin ja bensa on kallista, Nokialla menee huonosti ja huoli huomisesta ahdistaa... Voi miten minulla onkin jo ikävä latinalaista elämänasennetta!

Vaikka olinkin tällä kertaa Venezuelassa vain puoli vuotta, oli hauska huomata tänne palatessa, kuinka jotkut tavat olivat ehtineet juurtua mieleen. Esimerkiksi aluksi tuntui oudolta olla sisällä ilman kenkiä. Suhteellisen pitkään meni myös tajuta, että sitä vettä voi juoda ihan hanastakin, eikä kannua tarvitse mennä jääkaapilta hakemaan. Vieläkin suunnitellessani suihkuun menoa ajattelen, että lämminvesivaraaja täytyy napsauttaa päälle hyvissä ajoin.

Venezuelassa ollessani ikävöin Suomesta eniten perhettäni ja ystäviäni ja ehkä vähän Fazerin sinistä ;). Toisinaan kuunnellessa naapureiden fiestaa  aamu-viiteen asti, ikävöin hiljaisempaa Suomea. Jonottaessa virastoihin tuntikausia paahtavassa auringossa tai vesisateessa epäilyttävillä alueilla, ikävöin järjestelmällisyyttä jne jne jne... Nyt täällä ollessani ikävöin muun muassa Venezuelan perhettä ja kotia sekä ystäviä, anopin herkullisia ruokia, aurinkoa ja lämpöä sekä jopa sitä suurkaupungin ajoittaista kaoottisuutta.

Olen silti onnellinen tässä ja nyt, tiedostaen sen, että tästä lähtien, olin missä tahansa, jossakin toisaalla on aina paikka ja ihmisiä, joita ikävöin ja joiden pikaisesta jälleennäkemisestä haaveilen.

Tämän blogin tulevaisuus on nyt vielä vähän arvoitus, jatkanko kirjoittelua Suomen elämästämme vai saanko jatkettua ollenkaan... Mutta ainakin muutama kirjoitus minulla on vielä mielessä Venezuelan elämästä ja niitä tässä olisi tarkoitus postailla, kunhan vain maltan.

Hiljainen Oulun tori

Eloisampi torialue Caracasissa