perjantai 8. huhtikuuta 2011

¿Hablas finlandés?

Keskiviikkona tiemme vei Suomen suurlähetystöön Chacaon kaupunginosaan. Kävin siis äänestämässä eduskuntavaaleja varten. Täytyy myöntää, että kylläpä lämmitti mieltä nähdä Suomen lippu liehumassa rakennuksen seinässä, jossa lähetystö sijaitsee :). Oli myös oikein hauska päästä tapaamaan suomalaisia ja puhumaan suomen kieltä, jota ei olekaan tullut harrastettua kuin parin puhelun verran täällä ollessa. Sainkin tavata kaikki sillä hetkellä paikalla olevat suomalaiset työntekijät. Vaikuttivat oikein mukavilta tyypeiltä ja sovimmekin tapaavamme uudestaankin lähitulevaisuudessa. Tulee olemaan hauska kuulla heidän kokemuksiaan Venezuelasta ja erityisesti Caracasista ja heillä varmasti on antaa hyviä vinkkejä näin ulkomaalaisen näkökulmasta. Harmi vaan kun tämä Suomen lähetystö täällä Venezuelassa lopettaa toimintansa ensi kesänä ja työntekijätkin siis pakkaavat kimpsunsa ja kampsunsa ja muuttavat kuka minnekin.

Tänään lähdimme Sambiliin, joka on yksi Caracasin suurimmista ostoskeskuksista. Ja voin kertoa, että on ostoskeskuksella kokoa! Ei ihan yksi päivä riittäisi tuon kauppakeskuksen läpi käymiseen ja sieltä löytyy kyllä ihan kaikkea. Lisäksi huomasin, että ostoskeskuksen liukuportaat olivat KONE:n valmistamia! Vau, tähän viikkoon onkin liittynyt yllättävän paljon suomalaisuutta :).

Tänään ei kuitenkaan menty shoppailemaan, vaan tapaamaan erästä suomalaista tuttavuutta perheineen. He lomailevat joka vuosi muutaman viikon ajan Venezuelassa vaimon kotiseudulla. Olen pitänyt tämän suomalaisen miehen kanssa yhteyttä vielä Suomessa ollessani ja hän on auttanut minua monenlaisissa käytännön asioissa ennen tänne tuloani ja nyt sitten tapasimme ihan ensimmäistä kertaa täällä. Oli oikein mukavaa taas päästä puhumaan Suomea ja juttelemaan niitä näitä ja Jonathanistakin oli kiva kuulla lisää Suomesta venezuelalaisen näkökulmasta. Keskustelu olikin hauskasti kielten sekamelskaa suomen, espanjan ja englannin kielillä :).

Ensiksi käytiin vähän popsimassa herkullista meksikolaista roskaruokaa ja muiden mennessä shoppailemaan, minä, Jonathan ja tämä suomalainen heppu otimme suunnaksi Hard Rock Cafe:n, minkäpä muunkaan kuin oluen merkeissä. Jee minäkin pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni maailman kuuluun rokkikahvilaan! Ja olihan se hieno paikka, legendaaristen rokkareiden hienoja tavaroita seinillä, oli muun muassa George Harrisonin takkia ja Lenny Kravitzin kitaraa niin monien muiden tavaroiden ohella. Taustamusiikkikin oli minun makuuni, kuten arvata saattaa. Pitää varmaan mennä uudestaankin tekemään vähän lähempää tuttavuutta kyseiseen paikkaan.

¡Buen fin de semana a todos!

5 kommenttia:

  1. ¡Hola Annina! Yo soy una chica finlandesa en los Estados Unidos. Yo vivo en Chicago con mi esposo americano. No trabajo ahora, pero estudio español tres horas por semana en una universidad cerca nuestra casa. Yo quiere saber español porque aqui viven un monton de gente hispanico.

    Mutta puhun edelleen suomeakin. :) Olen asunut täällä reilun puoli vuotta ja blogiisi löysin Annin blogista. Muiden ulkosuomalaisten blogeja on aina mukava lukea. Niin ja itsellänikin on juuri äänestysreissu takana. :)

    VastaaPoista
  2. ¡Bienvenida Pilvi! Espanjan kielesi kuulostaa oikein hyvältä, ¿cuanto tiempo has estudiado español? Minusta tuntuu, että puhumisen aloittaminen on aika hankalaa, mutta ymmärtäminen edistyy koko ajan. Tuon kirjoittamasi tekstin ymmärtäminenkin sujui ihan ongelmitta. Mutta uskon että puhuminenkin alkaa sujumaan kunhan vähän rohkaistuu :). Itsellänikin on espanjanopinnot hakusessa, niin saisi vähän lisäpotkua tähän hommaan.

    Se on kyllä hieno asia, että tuo äänestäminen on mahdollista ulkomaillakin. Kiva kun löysit tänne blogiini, minustakin on oikein mukava lueskella ulkosuomalaisten blogeja ja kuulla erilaisista kokemuksista suomalaisin silmin. Lähdenpä tästä samantien kurkkimaan sinun blogiasi ;). ¡Que tengas un buen dia!

    VastaaPoista
  3. Aloitin kurssilla tammikuussa. Meidän opettaja (yli-?)korostaa kielen käytön tärkeyttä, ja kyselee joka viikko, miten kukin on käyttänyt espanjaa. Minulla on tilaisuudet aika vähissä, verrattuna muihin joilla on työkavereita tai sukulaisia jotka puhvat espanjaa. En silti kehtaa sanoa, että olet kadehdittavassa asemassa, kun on aika mukavaa että ympärillä puhutaan hyvin osaamaani kieltä... Mutta tosiaan, rohkeutta puhumisen aloittamiseen, sitten vaan hoet "mas despacio", mikä meille opetettiin melkein ensimmäisenä. ;)

    VastaaPoista
  4. Heh no nyt voit sille opettajallesi kertoa että yks päivä kirjottelit espanjaksi netissä ;). Jep tuo mas despacio pitää koittaa muistaa aina joka tilanteessa. Tsemppiä espanjanopintoihisi! Ps. blogisi näyttää oikein mukavalta, taisit saada minusta vakiolukijan!

    VastaaPoista
  5. Niin minä itse asiassa kerroinkin. :D Tsemppiä sinullekin espanjan kanssa! Lämpimästi tervetuloa lukemaan mun blogia, minäkin ihan varmasti seuraan sun kirjoituksia eksoottisesta Venezuelasta!

    VastaaPoista