Viikko takana Isla de Margaritalla, joka on Venezuelalle kuuluva saari Karibian merellä. Lomalla on kivaa, mutta on se kyllä aina ihanaa palata kotiinkin. Varsinkin kun ehti jo muka seitsemässä päivässä tulla kauhea ikävä omaa kultaa :). Kauan tätä kotona olemisen iloa ei kyllä kestä, sillä ensi viikon keskiviikkona on lähdettävä taas reissun päälle, kun äiti ja sisko saapuvat huomenna tänne, ihanaa!! Kirjoittelen enemmän Margaritan reissusta ihan omassa postauksessa.
Kaveri tuli tänne vierailulle noin puolitoista viikkoa sitten ja ennen Margaritalle lähtöä kiertelimme vähän Caracasissa enimmäkseen shoppailun merkeissä. Plaza Bolivarillakin oli ihan eri meininki hiljaiseen pääsiäiseen verrattuna, porukkaa oli kuin pipoa ja satuimme näkemään hauskan kulkueenkin, jossa ihmiset olivat pukeutuneet erilaisiin asuihin ja tekivät sirkustemppuja sekä soittivat erilaisia soittimia.
Simon Bolivarin museoaukiolla näimme myös erikoisia tapahtumia, siellä oli joukko ihmisiä pukeutuneina viktoriaaniseen tyyliin ja he näyttelivät elävänsä 1800-lukua. Oli hassua kun yhtäkkiä tuntui hypänneensä ajassa taaksepäin, vielä kun maisematkin olivat historialliset. Pitihän se käydä jututtamassa herrasmiehiä ja he kertoivat, että sama asia tapahtuu kaksi kertaa viikossa ja he esittävät Simon Bolivarin aikaisia hahmoja.
Viime viikon torstaina menin myös maahanmuuttovirastoon noutamaan passiani ja päätöstä viisumista. Ja kyllä vain, tästäkin käyntikerrasta oli osattu tehdä jälleen taidetta... Viedessäni viisumihakemuksen siis viikkoa aikasemmin, aamulla herättiin klo 5.00 jotta ehditään ensimmäisten 50 joukkoon, sillä he ottavat vastaan vain 50 hakemusta/päivä. Suunnilleen 4 tunnin odotuksen jälkeen ulkona kaikenmaailman hörhöjen kanssa pääsimme antamaan viisumihakemukseni. Siitä sitten antoivat päivämäärän ja kellonajan 13.30 milloin voin käydä päätöksen noutamassa, eli helpostihan siinä hölmö luuli, että jes seuraavalla kerralla ei tarvi kuin mennä ja hakea paperit ilman mitään kummempia jonottamisia...
No metsään meni, ylläripylläri! Oli sitten vissiin niille muillekin viidellekymmenelle annettu se sama kellonaika. Eli taas odottelua ja odottelua ja vielä vähän odottelua ja tietenkin taas ulkona. Vuoronperään ne sieltä ihmisiä huutelivat ja monet näyttivät lähtevät ilman viisumia muun muassa puutteellisten tietojen takia ja kaikenmaailman saikkailuihin meni paljon aikaa. Minäkin ehdin jo siinä toki vähän hermostua kun nimeäni ei alkanut kuulua, kunnes puoli viiden maissa viimeisten joukossa minut huudetaan sisään ja eipä siinä muuta kuin löivät passin käteeni ja ihastelivat vanhaa passikuvaani. Päätöstä lukiessani huomasin, että se oli jo tehty edellisenä päivänä ja silti jouduin odottamaan 3 tuntia ihan vain sitä, että he antavat sen passin takaisin. No vaikka se jonottelu ja odottelu harmittikin, niin asiaa lohdutti se, että sain kuitenkin myönteisen päätöksen, jee!
Näyttäisi, että Suomessakin on helleaalto menossa. Täälläkin on nyt kuumempi jakso, mutta täällä asiaa kuitenkin helpottaa se, että joka paikassa on ilmastoinnit sisätiloissa, eli sisällä ei tarvi juuri hikoilla, paremminkin toisinpäin. Mistä tulikin mieleeni, että täällä monesti ihmetellään kun minä olen ensimmäisenä hakemassa puseroa tai pitkiä housuja, kun ollaan sisällä. Olenhan sentään kylmästä Suomesta :). Mutta siellä kylmässä Suomessa ei ollakaan totuttu ilmastointiin, niinkuin täällä ne toimivat oikein tehokkaasti melkein kaikkialla sisätiloissa.
Nyt kun kesä on virallisesti alkanut, toivon että kaikille riittää aurinkoa ja lämpöä missä ikinä olettekin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti