sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Voisilmäpullia ja 520 poroa

Kulunut viikko on sujunut edelleen melko rauhallisissa tunnelmissa. Tiistaina, keskiviikkona ja perjantaina nousimme klo 7.00 aamulla lenkkeilemään, eli ihan hyvin on tämä uusi harrastuksemme täällä alkanut, vaikka monesti tuntuukin, että olisi kivempi jäädä nukkumaan. Siksipä onkin hyvä, että yhdessä tätä harrastetaan, jos toista ei tunnu oikein innostavan, niin toinen potkii liikkeelle :). Näyttäisi kyllä, että se olen minä, jota joutuu useammin hokuttelemaan (suom.huom. väkisillä repimään) ylös sängynpohjalta. Kunhan kunto vähän tästä nousee, niin aletaan ottaa vähän juoksulenkkiäkin. 

Keskiviikkona kävin viemässä tutkintotodistuksen ja passikopion erääseen sairaalaan ihan vain siltä varalta jos sieltä työtä joskus ilmaantuisi. Voisi käydä jakelemassa useampiinkin paikkoihin niitä. Täälläpäin suuri osa lääkäreistä on käynyt koulunsa ainakin osin Yhdysvalloissa, joten ei kuulemma haittaa vaikkei vielä espanjaa kovin puhuisikaan. Luultavasti ei nyt ihan heti ole mitään työtä tulossa, mutta aina kannattaa yrittää! 

Samalla reissulla pääsin myös näkemään lisää Caracasin ihmisvilinää. Nyt tuli viimeistään huomattua, että tämä meidän asuinalueemme Los Chorros on todellakin rauhallista aluetta verrattuna moniin muihin paikkoihin. San Bernardinon kaupunginosassa, missä Hospital de Clinicas Caracas sijaitsee, oli eri meininki, jalkakäytävät pursuilevat ihmisiä, autoteistä puhumattakaan. Liikennesäännöt (tai niiden puute) täällä tuntuvat melko hurjilta ihmisestä, joka on tottunut tarkkoihin sääntöihin. Autoja on joka paikassa koko ajan ja vaikuttaisi, että sillä on etuajo-oikeus, joka uskaltaa ajaa ensin. Äänimerkkejä ei myöskään säästellä, siellä missä on autoja, kuuluu myös äänimerkkien ihana kuoro. On ollut jännä huomata, että maassa jossa ihmisillä ei näytä koskaan olevan kiire mihinkään, niin jostain syystä kärsimättömyys saa vallan liikenteessä. Lisäksi on tosi kätevää painaa tööttiä kun lähestyy risteysaluetta, paljon kätevämpää kuin painaa esimerkiksi jarrua.

Tällä viikolla ollaan myös harrastettu herkkulakkoa, joka kylläkin loppui jo viikonloppuna. Viikolla ei syöty mitään ylimääräistä, normaali ruokaa ja päätin myös lisätä enemmän hedelmiä ruokavalioon, täällä niitä on kiva syödä, ovathan ne tosi tuoreita ja myös halpoja. Light limukoitakaan ei juoda enää kuin silloin tällöin viikonloppuisin. No viikonloppuna annoimme itsellemme kuitenkin luvan vähän herkutella, koska Jonathanillakin on ollut vapaa viikonloppu. Lauantain kunniaksi leivoin perinteisiä suomalaisia voisilmäpullia. Voisilmäpullia en ole koskaan aikaisemmin leiponutkaan, tavallisia pullia kyllä, mutta joskus tsiljoona vuotta sitten. Ihan hyviä niistä tuli, ulkonäkö vaan ei ihan miellyttänyt silmääni, pullat kohosivat kohoamistaan, vielä uunissakin, niin piti sitten leikellä niitä irti toisistaan kun olivat valmiita. Eli ei ihan täydellinen suoritus, mutta onneksi maku oli kuitenkin kohillaan, tuo voisilmä tosiaan tuo mukavan lisämaun tavalliseen pullaan. 

Koin myös viikolla mielenkiintoisen yllätyksen, kun huomasin että eräässä kulttuurikeskusessa on  esillä venezuelalaisen valokuvaajan Antonio Briceñon saamelaisaiheinen valokuvanäyttely 520 renos (520 poroa). Ja sitähän sitten päätimme lähteä lauantaina katsomaan.


Briceño on valokuvannut näyttelyn valokuvat kahdella eri kuvausmatkalla Lapissa, Inarin seudulla, vuosina 2009 ja 2010. Valokuvanäyttely käsittelee saamelaiskulttuuria. Briceño oli erityisen kiinnostunut saamen kielestä, sen sanaston rikkaudesta sekä uhanalaisuudesta. Hän oli myös hyvin vaikuttunut, että saamen kielestä löytyy 520 poroa tarkoittavaa sanaa. Näyttelyn valokuvat kuvaavat saamelaisia ja heitä ympäröiviä arktisia olosuhteita, lunta, tuntureita ja poroja. Näyttelyssä oli myös pimeä huone, johon oli heijastettu liikkuvaa kuvaa komeista revontulista, taustalla kuului saamelaislaulua. Valokuvien lisäksi seinille oli kerätty faktatietoa tästä Euroopan Unionin ainoasta alkuperäiskansasta, kielestä ja kulttuurista. 

Tuntuihan se jännältä astella +30 asteen ulkolömpötilasta katselemaan kuvia lumesta ja jäästä ja tietenkin niistä poroista. Sinänsä kuvat eivät minulle näyttäytyneet kauhean erikoisina, olenhan lunta ja poroja nähnyt vaikka millä mitalla. Mutta varmasti ihmisen silmään, joka ei ole näitä asioita nähnyt, kuvat näyttivät mielenkiintoisilta ja kiehtoviltakin. Revontuliesitys oli vaikuttava, revontulet näyttävät aina niin upeilta ja taianomaisilta. Jonathan kysyikin olenko nähnyt koskaan niitä ihan livenä -voi toki joka talvi :). Mielestäni kaikista hienoin teos näyttelyssä oli kokoelma saamelaisista, joka oli niin iso, että täytti kokonaisen suuren seinän. (Vertaa kuvassa olevan ihmisen kokoa teokseen.)


Tämä vetäytyy nyt sunnuntai-illaksi sohvalle elokuvia katselemaan, vatsa täynnä Chili con Carnea, Chao!

2 kommenttia:

  1. Hola!
    Ahora estoy en escuela. Los estudiantes tienen un examen y yo hago exames para manana y navego por internet a veces.

    La fin de semana en Caracas me parece muy amable:
    una näyttely de fotos de renos de Finlandia y las "pullas" con mantequilla y azucar!

    Hoy hace muy mal tiempo, el cielo es nudlado, pero no hace frio, tenemos unos grados sobre zero.

    Saludos a todos!

    sirpa

    VastaaPoista
  2. Joo oli kyllä hauska mennä katsomaan tuota näyttelyä! Avajaispäivä olikin kuulemma ollut oikein jymymenestys, 700 kävijää oli käynyt paikanpäällä.
    Sitähän se keväällä tahtoo olla, että välissä on huono sää ja välissä taas kauniimpaa, mutta sieltä se kesä tulee pikkuhiljaa :).
    Kiva kun kirjoitat espanjaksi, ymmärrän kyllä mitä kirjoitat mut on se vaan niin hankala kirjottaa takasin, mutta kyllä minä sulle vielä joku kerta vastaan espanjaksi ;)

    Gracias, saludos!

    VastaaPoista