Chao Venezuela, Hola Finlandia! Aina on ikävä johonkin

No niin, ihan ensimmäiseksi täytyy pyytää anteeksi blogihiljaisuutta, anteeksi. Syyn hiljaisuuteen voi jo aika pitkälle päätellä otsikosta, eli Venezuelan aurinko on vaihtunut Suomen syyssateisiin. Sitä, kuinka pitkäksi aikaa aiomme Suomeen jäädä, ei tiedä vielä kukaan. Ja vaikka täällä kotimaassa on ihanaa, ihanan puhdasta ja hiljaista, ihanat ihmiset jne, silti jo mietin mielessäni kunpa pääsisin pian takaisin Venezuelaan, jonka ihania ihmisiä nyt vuorostaan ikävöin.

Ollaan ehditty tehdä jo kaikkea kivaa täällä ollessamme. Heti ensimmäisellä viikolla pakenimme suunnilleen keskelle-ei-mitään Kuusamoon mökkeilemään ja voin kertoa, että kunnon mökkisauna tuntui paremmalta kuin koskaan! Saunaoluet ja takassa paistettu grillimakkara sinapilla kuului asiaan tottakai, pitäähän se tuo isäntä opettaa heti suomalaisille tavoille ;). Oli ihana palautua pitkästä kotimatkasta ruskan keskellä. 

Ollaan myös vietetty paljon aikaa perheen ja ystävien kanssa, olen tavannut ensimmäistä kertaa suloisen kummipoikani ja sydämeni suli heti. Ollaan käyty vähän juhlimassa ja ollaan laiskoteltukin. Yksi jääkiekkomatsikin ollaan jo käyty katsomassa ja Jonathan ihastui heti. Olemme asettuneet asumaan uuteen pikku kotiimme.

Välissä tuntuu niin kuin en olisi ollut poissa ollenkaan, vaikka eipä silti puolessa vuodessa paljoa yleensä ehdi tapahtumaankaan. Sanomalehtien tekstiviestipalstoilla valitetaan samoista asioista kuin ennenkin ja bensa on kallista, Nokialla menee huonosti ja huoli huomisesta ahdistaa... Voi miten minulla onkin jo ikävä latinalaista elämänasennetta!

Vaikka olinkin tällä kertaa Venezuelassa vain puoli vuotta, oli hauska huomata tänne palatessa, kuinka jotkut tavat olivat ehtineet juurtua mieleen. Esimerkiksi aluksi tuntui oudolta olla sisällä ilman kenkiä. Suhteellisen pitkään meni myös tajuta, että sitä vettä voi juoda ihan hanastakin, eikä kannua tarvitse mennä jääkaapilta hakemaan. Vieläkin suunnitellessani suihkuun menoa ajattelen, että lämminvesivaraaja täytyy napsauttaa päälle hyvissä ajoin.

Venezuelassa ollessani ikävöin Suomesta eniten perhettäni ja ystäviäni ja ehkä vähän Fazerin sinistä ;). Toisinaan kuunnellessa naapureiden fiestaa  aamu-viiteen asti, ikävöin hiljaisempaa Suomea. Jonottaessa virastoihin tuntikausia paahtavassa auringossa tai vesisateessa epäilyttävillä alueilla, ikävöin järjestelmällisyyttä jne jne jne... Nyt täällä ollessani ikävöin muun muassa Venezuelan perhettä ja kotia sekä ystäviä, anopin herkullisia ruokia, aurinkoa ja lämpöä sekä jopa sitä suurkaupungin ajoittaista kaoottisuutta.

Olen silti onnellinen tässä ja nyt, tiedostaen sen, että tästä lähtien, olin missä tahansa, jossakin toisaalla on aina paikka ja ihmisiä, joita ikävöin ja joiden pikaisesta jälleennäkemisestä haaveilen.

Tämän blogin tulevaisuus on nyt vielä vähän arvoitus, jatkanko kirjoittelua Suomen elämästämme vai saanko jatkettua ollenkaan... Mutta ainakin muutama kirjoitus minulla on vielä mielessä Venezuelan elämästä ja niitä tässä olisi tarkoitus postailla, kunhan vain maltan.

Hiljainen Oulun tori

Eloisampi torialue Caracasissa

Caracasia yläilmoista

Tuli käytyä tuossa kesä-heinäkuussa pariinkin otteeseen El Avila-vuorella Suomen vieraiden kanssa. El Avila on siis vuori, joka erottaa Caracasin Karibian rannikosta ja onneksemme asustamme melkein vuoren juurella, joten maisemat on aika kivat. Vuorelle pääsee kuntopolkuja pitkin, sekä telefericolla, olkoon suomeksi vaikka kaapelihissi :).

Muistan, kun noin vuosi sitten eka kertaa kävin Avilalla Jonathanin kanssa ja jonotimme kaapelihissiin ja minä katselin kauhuissani, kun monilla oli toppatakit päällä ja pipot ja hanskat ja kaikki. Itse pukeutuneena tyyliin lyhythihaiseen ja legginsseihin kysyinkin Jonathanilta, että kuinka kylmä tuolla ylhäällä oikein on?! Jonathania nauratti, että älä sinä huoli, ei siellä mitään kylmä ole, nämä ihmiset ei vaan oikein tajua ja ne kuvittelee, että siellä muka yhtäkkiä olis joku talvi. No joo, täytyy myöntää, että toki siellä reilun parin kilsan korkeudessa vähän raikkaampi ilma on kuin täällä kaupungissa, mutta paino sanalla vähän. Mutta on se aika huvittavaa suomalaisin silmin katsella joka kerta, kuinka ihmiset ovat valmistautuneet kuin pahimpaankin Siperian sydäntalveen, tervetuloa Suomeen...

Pilvettömänä päivänä vuoren huipulta maisemat ovat hienot, kaupunkia näkyy silminkantamattomiin, silloin voi todella käsittää kuinka suuri Caracas on. Toiselle puolelle katsottaessa taas näkyy Karibian meri.  

Karibian meren puolella vuorta pitkin kohoaa erilaisia pikkuisia maatiloja, joissa kasvatetaan muun muassa mansikkaa. Tähän pikku farmarikylään, nimeltään Galipan, pääsee esimerkiksi jeeppikuljetuksella vuoren päältä ja voit käydä vaikka ruokailemassa ranskalaisessa ravintolassa. Galipanista löytyy myös tunnelmallisia pikku posadoita eli majataloja, joista on huikaisevat maisemat Karibian merelle. 

Vuoren päältä löytyy hylätty hotelli Humboldt, joka on aikoinaan ollut loistohotelli. Vuorella voit viettää myös monenmoisia herkutteluhetkiä, kojuissa myydään mansikoita kermavaahdolla, monenlaisia suolaisia naposteltavia ja vaikka mitä, oma lempparini on aito paksu kuuma kaakao. Avilalta voi myös ostaa pikku matkamuistoja ja varsinkin viikonloppuisin löytyy kaikenlaista kivaa intiaanikäsityötä.

Pala Eurooppaa: Päivä Colonia Tovarissa

Viime viikon lauantaita vietettiin Colonia Tovarissa. Olin jo pitkään halunnut sinne visiitille ja yllättäen tarjoutui tilaisuus lähteä kylää katsomaan. Colonia Tovar on saksalainen siirtolaisyhteisö, joka on perustettu jo vuonna 1843 vajaan neljänsadan saksalaisen voimin. Kylä sijaitsee vuorilla ja ennenaikaan oli pitkään hyvin eristyksissä muusta Venezuelasta muun muassa hankalakulkuisuuden takia. Vasta vuonna 1940 virallinen kieli muuttui saksasta espanjaksi ja sääntö, ettei puolisoa saa ottaa kylän ulkopuolelta, kumottiin.

Nykypäivänä Colonia Tovar on muuttunut enemmän turistikohteeksi, venezuelalaiset matkustavat viikonloppuisin katselemaan saksalaista arkkitehtuuria, syömään bratwurstia ja juomaan tummaa olutta. Viikolla on kuulemma mahdollista nähdä hieman aidompaa kylän elämää, kun taas viikonloppuisin kadut täyttyvät kaikenlaisista myyntikojuista, joissa pääasiassa myydään venezuelalaisia käsityötuotteita.

Oli tosi kiva päästä näkemään "pala Eurooppaa" Karibian meren äärellä ja ymmärrän hyvin, miten kylä on pysynyt pitkään eristyksessä muusta ympäristöstä, omaa kulttuuriaan toteuttaen. Kylä todellakin on kuin piilossa vuoren uumenissa. Tie on hyvin mutkainen ja kapea, Caracasista Colonia Tovariin on vain noin 40 kilometriä matkaa, mutta silti matka kesti melkein kaksi tuntia! Ikävä kyllä vierailupäivämme osui lauantaille, joten paikalle oli muutama muukin eksynyt, joten pikkukylän idyllisyys hieman hukkui väenpaljouteen. Päivä kului mukavasti kojuja kierrellen ja pikku ostoksia tehden sekä maisemia ihaillen.

Auf wiedersehen!

Yo quiero rumbear!

Viime viikon torstaina kävin täällä ihan eka kertaa kunnon yökerhossa. Lähdettiin tyttöporukalla sukulaistyttöjen ja heidän kavereidensa kanssa juhlistamaan yksiä synttäreitä.

Oltiin jo aikaisin liikenteessä ja mennessämme baariin klo 22 aikoihin, se oli vielä tyhjillään, mutta pikkuhiljaa porukkaa alkoi lipumaan sisään ja loppupeleissä ravintola oli täpötäynnä. Ko. baarissa on joka torstai naisten ilta, jolloin naiset pääsevät ilmaiseksi jonottamatta sisään ja saavat juoda shamppanjaa rajattomasti baarin laskuun. Suosittu venezuelalais-laulaja Victor Muñoz vetäisi pikku keikan puolen yön paikkeilla ja tytöt oli sulaa vahaa.

Oma huomioni kiinnittyi suurimmalta osin tuohon kuvassakin näkyvään "henkivartijaan". Aluksi kuvittelin, että se tyyppi alkaa kohta räppäämään tai jotain, mutta ei, siinä se vaan seisoa pönötti jämynä koko keikan ajan ja puri purkkaa siihen malliin, että on ihme, jos ei ole ukolla leukaluut pois paikoiltaan. Jotenkin se vaan näytti minusta niin koomiselta, kun yksi vetää hempeitä latinoballadeja ja toinen seisoo vieressä p*ska jäykkänä hillittömine kultakaulaketjuineen unohtamatta äkäistä ilmettä :D.

No mutta muuten baarissa oli oikein rento meininki, ihmiset olivat iloisia ja kaikki tanssii, siis ihan kaikki, ilman mitään jäätäviä rohkaisukännejä. Ja jos et tanssi, niin sitten luullaan, että olet huonolla tuulella. Täällä ravintolat ovat tarkempia pukeutumisesta kuin vaikka Suomessa, siksi miehet pukeutuvat kauluspaitoihin tms, t-paidalla ei ole sisälle asiaa ja naistenkin pukeutumisen on oltava siistiä, ilmeisesti myös mitä paljastavampi asu, sen parempi. Yökerhossa ei myöskään jää huomaamatta, että ollaan kauneuskirurgian luvatussa maassa. Ei siinä muuten mitään, mutta jotku vetää nämä hommat oikein kunnolla överiksi, varsinkin takamuksien kohdalla, voi juma!

Täällä on käytäntönä, että baarissa yleensä ostetaan pullo (esim. vodkaa, rommia, shamppanjaa, kuoharia...) kerrallaan pöytään ja sitä sitten porukalla juodaan. Mutta mikä minusta on erikoista, on se että jos et jaksa koko pullollista juoda, tai jos arvelet, että myöhemmin kotona saattaa alkaa janottaa, voit ottaa pullon kotiin mukaan. Baariin ja takaisin kotiin ajellaan omalla autolla, ihan sama vaikka olet juonut.

Hauskaa meillä oli ja oli mukava nähdä edes kerran kunnolla Caracasin yöelämää ja kyllä se vain tuli todettua taas, että latinorytmit pistävät jalat liikkumaan kuin itsestään!

Käytiin tankilla

Kuten aikaisemminkin on varmaan ilmennyt, niin bensa on täällä tosi halpaa. Siis aivan naurettavan halpaa, reilusti halvempaa kuin vaikka vesi.

Melkein 57 litraa bensaa maksoi siis 5,50 bolivaria, joka on virallisen kurssin mukaan noin 0,9 euroa, epävirallisella kurssilla (jota siis käytetään) noin 0,5 euroa. Niin tai näin alle eurolla suunnilleen 57 litraa bensaa!! Melkein voisi tätä pakata Suomeen mukaan vaatteiden sijasta...

Latinorytmejä osa 3

Tästä linkistä löytyy kolumbialaisen Jorge Celedonin kappale, jota paljon täällä kuulee ja kertosäkeistö tarttuu melkoisen hyvin päähän. Musiikkityyli on vallenato, joka on hyvin tyypillistä kolumbialaista hanurimusiikkia erilaisine variaatioineen.

Kuinka kaunis onkaan tämä elämä! 

Licence to... drive

Parisen vuotta sitten Jonathan joutui ryöstön kohteeksi, jossa menetti lompakkonsa, jonka mukana tietysti meni ajokorttikin. Nyt hän on hankkimassa uutta ajokorttia ja siihen liittyvät tämänpäiväiset tapahtumat vaikuttivat vähän hassuilta minun silmääni.

Eli uutta ajokorttia varten täytyy olla muun muassa lääkärintodistus. No sitähän varten ei kuitenkaan tarvitse lääkärin vastaanotolle mennä, vaan ihan ostoskeskukseen. Lääkärintodistusta varten siellä on semmoinen pieni koju, jossa lääkäri ottaa vastaan ihmisiä liukuhihnalta ja esittää parit kysymykset ja pyytää luettelemaan kirjaimet taululta. Lääkäri kysyy esimerkiksi onko mitään pitkäaikaissairauksia, esim. epilepsiaa tai allergioita ja siinähän sitten vastaat mitä huvittaa. Kirjaintaulu näöntarkastamiseen taas on melkein nokan edessä kissankokoisine kirjaimineen. Toimitus oli parissa minuutissa ohi ja ei muuta kuin lappu kouraan. Hurjaa sanon minä.

"Lääkärintarkastuksen" jälkeen käytiin Havanna-kahvilassa nauttimassa ihanat mansikkasmoothiet kermavaahtokuorrutuksilla. Havanna-leivokset on myös aivan ihania, joten piti yksi sellainen dulce de leche ottaa perjantain kunniaksi ;).

Sunnuntaina kummipoikani saa Suomessa nimen, sattuneesta syystä joudun valitettavasti olemaan vain hengessä mukana, siksipä toivottelen nyt pikkuprinssi "Heimolle" ihanaa päivää! ♥

Ja kaikille mansikanmakuista viikonloppua!