perjantai 29. huhtikuuta 2011

Yo estudio español

Tänään vihdoinkin aloitin espanjanopinnot! Pitihän tätä reilu kuukausi odottaakin, mutta vihdoin tärppäsi. Täällä on vain yksinkertaisesti totuttava siihen, että asiat eivät aina toimi ihan samalla lailla kuin Suomessa (vaikka en väitäkään, että Suomessa kaikki olisi täydellistä, kyse on vain, siitä mihin on tottunut). Tässä omanlaisessa rennossa ilmapiirissä on kieltämättä hyvätkin puolensa, ihmiset eivät oikein tunnu ottavan stressiä mistään. Toisaalta taas "mañana-meininki" saattaa joskus alkaa vähän ärsyttää. Esimerkiksi tämän kurssin piti alkaa jo ajat sitten ja kun ensi kertaa kävin kursseista kyselemässä, he sanoivat, että viikon-kahden päästä alkaa uusi kurssi ja lupasivat soittaa minulle tarkemman ajankohdan, kun porukka on kasassa. No eihän ne mitään soitellu, ei muuta ku puhelin kauniiseen käteen ja kyselemään milloinkahan tämä kurssi mahdollisesti alkaisi, taas sama vastaus: joo viikon päästä aloitetaan, soitetaan sulle vielä lähempänä. Niin varmaan... Ja taas tänä maanantaina puhelua yliopistolle ja hei kolmas kerta toden sanoo! Nyt olisi porukka kasassa ja opinnot alkaisivat torstaina. 

No menin sitten keskiviikkona ilmoittautumaan kurssille ja pitihän se vielä pikkuisen säätää, kurssi ei alakaan torstaina vaan perjantaina. No ei siinä mitään, hyvinhän tämä kuitenkin päättyi ja sain kuin sainkin opiskelupaikan, josta olen ihan mielissään :). Jossakin vaiheessa vain rupesi suututtamaan kun asia ei näyttänyt etenevän mihinkään ja itse olen tottunut siihen, että jos jossain sanotaan, että otamme sinuun tarkemmin yhteyttä ensi viikolla, niin silloin sitä yhteyttä myös otetaan, oli se porukka kasassa tai ei, tässä tapauksessa. Jos en itse olisi soitellut sinne, niin tuskinpa olisivat koskaan minulle ilmoittanut kurssin alkamisesta.

Meidän ryhmämme on pieni viiden hengen ryhmä, kolme opiskelijaa Kiinasta ja yksi Hollannista minun lisäkseni. Porukka vaikutti mukavalta, tuntien jälkeen vaihdoin muutaman sanan hollantilaisen kanssa ja hänen kokemuksensa kuulostivat tutuilta, kieliopintojen aloittaminen on ollut hänelle vähintäänkin yhtä vaikeaa kuin minulle. Opettajakin vaikutti oikein kivalta, puhuu ihanan hitaasti ja helposti ymmärrettävästi. Mehän puhumme tunneilla pelkästään espanjaa, sanakirjalle on käyttöä siis! Ensimmäisen koulupäivän kunniaksi Jonathan kyyditsi minut kouluun, taisi haluta myös varmistaa, että osaanhan varmasti kotiin omin päin. Niinpä reipas koululainen käveli kotiin koulun jälkeen, yksi syy miksi halusin juuri tähän yliopistoon oli se, että tämä on lähellä, puolen tunnin kävelymatkan päässä. Ensimmäinen koulupäivä oli kaikkinensa positiivinen kokemus, vaikkakin sattuneesta syystä vielä aamulla hieman epäilin, että liekö koko kurssi alkaakaan :P. Maanantaita odotellessa!

Laitanpa tähän vielä pari kuvaa kotimme pihalla olevasta pikku puutarhasta (jonka hoitamiseen minä en sekaannu ;)). Iloista Vappua kaikille!

Ihananvärisiä Orkideoita
Papaijapuu

5 kommenttia:

  1. Hienoa! Vihdoin! Noin pienessä ryhmässä luulisi saavan hyvää opetusta. :) Mun espanjankurssi loppui juuri, ja mietinnässä on keinoja jatkaa oppimista. Muutaman kurssilaisen kanssa saatetaan tavata espanjan merkeissä, saa nähdä kuinka käy. Meidän kurssi meni viimeisellä tunnilla paikalliseen Supermercadoon La Rositaan. Saatiin lista kysymyksiä joihin piti hakea vastaus joko hyllynreunoista tai hispaanotyöntekijöiltä ja -asiakkailta kysymällä. Se oli hauskaa, mutta suurin osa puhui takaisin englantia kun oli aika ilmeistä että allekirjoittaneen kielitaito ei ole ihan priimaa. :D Ja vaikka kyltit oli espanjaksi, oli kaikki myös englanniksi. Tuli mieleeni, että sulla on varmasti paljon autenttisempia ruokakauppa-kieli-immersiokokemuksia. :D Yksi kurssilainen löysi tällaisen sivuston: http://www.spanishforcruisers.com - muuta materiaalia en ole katsastanut, mutta siellä on tosi hyvät ruokakauppasanastot, Meksikoon ja Venezuelaan! Kannattaa käydä katsomassa. :)

    VastaaPoista
  2. Oi, kunpa omallakin pihalla kasvaisi tuollaisia kukkasia! :)

    VastaaPoista
  3. Pilvi: Joo minäkin tykkään kun ryhmä on pieni, on rento ja rauhallinen ilmapiiri ja opettajalla on aikaa vastailla kysymyksiin jos ei jotakin ymmärrä. Nyt sulla on ainaki pohjat alla ja jos sitä espanjaa pääsee käyttämään niin oppiminen varmasti edistyy kuin itsestään. Järjestetäänkö siellä mitään jatkokursseja? Kuulostaa tosi kivalta tuo teidän harjoitus :). Just parasta päästä käyttämään kieltä normaali arkisissa tilanteissa. Mulla ei vielä kauheesti oo nuita kielenkäyttökokemuksia kaupassa jne, koska yleensä tehdään ostokset mieheni kanssa yhdessä ja hänhän tietenkin hoitaa asioinnin sitten. Mutta pitääpä ottaa asiaksi kunhan tässä kieli vähän kehittyy, että itsekin joutuisin puhumaan :). Kiitos tuosta linkkivinkistä! Katselinkin jo sitä vähän, varmasti tulee olemaan hyödyllinen, pitääpä paneutua ihan kunnolla.

    Katariina: Joo niitä sai kyllä ihastella ja ihmetellä itsekin varsinkin alussa, voiko tuollaisia ihan tosi kasvaa omalla pihalla! :). Ja minusta tuo vaalenpunainen väri on niin sievä :). Limepuita pihaltamme löytyy myös, sieltä sitten voi poimia käyttöön kun on tarvis. Kiitos kommentistasi, käynpä kurkkaamassa sinunkin blogiasi ;).

    VastaaPoista
  4. Kyllä siellä jotain jatkokursseja on, mutta en ole vielä päättänyt onko se paras tapa jatkaa. Mietin, saisinko paremman hinta-laatusuhteen olemalla vaan itse aktiivinen tai hakemalla tutorin. Joka tapauksessa menee seuraava kurssi syksyyn.

    (Muuten, teidän vuosipäivänvietto kuulosti aivan ihanalta, samoin kuin El Hatillo!)

    VastaaPoista
  5. Niin, kotona opiskelutkin sujuu vähän paremmin kun on jotain pohjaa alla. Eikä sitä kannata kesällä opiskellakaan ;). Näyttää muuten kevät siellä tosi kauniilta!

    VastaaPoista