torstai 1. syyskuuta 2011

Caracasia yläilmoista

Tuli käytyä tuossa kesä-heinäkuussa pariinkin otteeseen El Avila-vuorella Suomen vieraiden kanssa. El Avila on siis vuori, joka erottaa Caracasin Karibian rannikosta ja onneksemme asustamme melkein vuoren juurella, joten maisemat on aika kivat. Vuorelle pääsee kuntopolkuja pitkin, sekä telefericolla, olkoon suomeksi vaikka kaapelihissi :).






Muistan, kun noin vuosi sitten eka kertaa kävin Avilalla Jonathanin kanssa ja jonotimme kaapelihissiin ja minä katselin kauhuissani, kun monilla oli toppatakit päällä ja pipot ja hanskat ja kaikki. Itse pukeutuneena tyyliin lyhythihaiseen ja legginsseihin kysyinkin Jonathanilta, että kuinka kylmä tuolla ylhäällä oikein on?! Jonathania nauratti, että älä sinä huoli, ei siellä mitään kylmä ole, nämä ihmiset ei vaan oikein tajua ja ne kuvittelee, että siellä muka yhtäkkiä olis joku talvi. No joo, täytyy myöntää, että toki siellä reilun parin kilsan korkeudessa vähän raikkaampi ilma on kuin täällä kaupungissa, mutta paino sanalla vähän. Mutta on se aika huvittavaa suomalaisin silmin katsella joka kerta, kuinka ihmiset ovat valmistautuneet kuin pahimpaankin Siperian sydäntalveen, tervetuloa Suomeen...

Pilvettömänä päivänä vuoren huipulta maisemat ovat hienot, kaupunkia näkyy silminkantamattomiin, silloin voi todella käsittää kuinka suuri Caracas on. Toiselle puolelle katsottaessa taas näkyy Karibian meri.  




Karibian meren puolella vuorta pitkin kohoaa erilaisia pikkuisia maatiloja, joissa kasvatetaan muun muassa mansikkaa. Tähän pikku farmarikylään, nimeltään Galipan, pääsee esimerkiksi jeeppikuljetuksella vuoren päältä ja voit käydä vaikka ruokailemassa ranskalaisessa ravintolassa. Galipanista löytyy myös tunnelmallisia pikku posadoita eli majataloja, joista on huikaisevat maisemat Karibian merelle. 


Vuoren päältä löytyy hylätty hotelli Humboldt, joka on aikoinaan ollut loistohotelli. Vuorella voit viettää myös monenmoisia herkutteluhetkiä, kojuissa myydään mansikoita kermavaahdolla, monenlaisia suolaisia naposteltavia ja vaikka mitä, oma lempparini on aito paksu kuuma kaakao. Avilalta voi myös ostaa pikku matkamuistoja ja varsinkin viikonloppuisin löytyy kaikenlaista kivaa intiaanikäsityötä.


9 kommenttia:

  1. Oijoi, miten hienoja kuvia! Taytyy lisata Caracas listaan paikkoja, joissa haluan kayda :)

    VastaaPoista
  2. Heh tervetuloa vaan :). Itse pidän Caracasissa juuri siitä, että täältä ja lähistöltä löytyy monenlaista ja vaikka olet suurkaupungissa, niin yhtäkkiä suurkaupungin hälinä voi muuttua maaseuduksi, viidakoksi vesiputouksineen tai vaikkapa rantalomailuksi kera piña coladan ;). Mun haaveena taas on päästä vierailemaan siellä Jenkeissä joku kaunis päivä :)

    VastaaPoista
  3. Moi,

    tää viesti ei kyllä liity mitenkään tohon bloggaukseesi, mutta yleisesti aattelin kysellä.

    Luen sun blogias aina kun kirjotat jotain, tosi mielenkiintoinen.

    Et oo kirjottanu mitään turvallisuus tilanteeta sielä, miten heikko se on? Häiritseekö se paljon arkipäiväistä ja normaalia elämää ja miten olette varautuneet riskeihin sielä?

    VastaaPoista
  4. Hei ja anteeksi viive vastauksessa.

    No joo, netissä on tullut törmättyä jos jonkinlaiseen kauhukertomukseen Venezuelasta ja etenkin Caracasista, mutta kokemuksieni mukaan jutut yleensä ovat hyvin liiotetuja. Mulla ei ole ikinä ollut mitään ongelmia turvallisuusasioiden kanssa, toki tekemisissä pitää olla järki mukana, eikä liikkua öisin jalkaisin tai eksyä huonoille alueille. Mutta normaalielämää kyllä voi viettää ihan rauhassa, kävellä kaupungilla, tehdä ostoksia yms yms...

    Meidän riskienhallintaan kuuluu ihan yksinkertaisesti ettei tosiaan yöllä liikuta kuin autolla ja päivisin ei käsitellä kaduilla leveästi esim. kännykkää ja lompakkoa.

    Ei se rikollisuus täällä niin näkyvää ole, kuin annetaan ymmärtää, päivisin näkee ihan tavallisia ihmisiä tekemässä tavallisia asioita. Suomalaisesta toki ainakin aluksi voi tuntua hieman ahdistavalta se kun ei ole sitä vapautta liikkua missä vain ja milloin vain. Mutta hyvin minä olen Caracasissa pärjännyt, eikä koskaan ole tarvinnut pelätä :)

    VastaaPoista
  5. Heippa Anniina! Löysin tänne ruokablogiini jättämäsi kommentin johdosta ,jonka vasta nyt huomasin.Ihanaa nähdä tuttuja paikkoja kuvistasi,Kaipaan Caracakseen.Eksäni vieläkin asuu siellä ja on kyllä kutsunut minut sinne....Laitan tämän blogisi toisen blogini blogilistalle.

    VastaaPoista
  6. Ai niin;Avila on niin tuttu,ja telefericolla olen minäkin noihin maisemiin noussut.Samoin alempana oleva Colonia Tovar! Ihanaa nähdä näitä kuviasi!

    VastaaPoista
  7. Hei Annina! Vähän väärään viestiin tulee kommenttia mutta muistatko noita hintatietoja Margaritan hotelleille missä oot ollut? (plus jos tiedät sen Marlinin, mikä kuulemma oli halpa) kiitti paljon!(:

    VastaaPoista
  8. Heippa!

    Tuo Hotel Costa Linda Playa el Agualla oli n. 20 euroa/huone/yö. Juan Griegossa posada nimeltä Hotel Patrick on vissiin aikalailla samanhintanen. All inclusive hotelli missä olin Juan Griegossa (LTI Costa Caribe) taisi maksaa kolmelta henkilöltä noin 2900 bolivaria/5 yötä (epävirallisen kurssin mukaan n. 250 euroa).

    Tiedän tuon hotelli Marlinin sillä tavalla, että se on tuon Costa Lindan kanssa samalla kadulla ja tutustumani ruotsalaiset naiset majoittuivat siellä. Kehuivat hyväksi ja oli tosiaan kuulemma edullisempi all inclusivellakin kuin esim. Costa Linda. Heidän nettisivuaan en valitettavasti ainakaan tähän hätään löytänyt.

    Heh kävin jo pikapikaa vilkaisemassa blogiasi ja ai että olen kateudesta vihreä :) Chileä, Argentiinaa, Kolumbiaa jne vau! Taidanpa viettää tovin jos toisenkin blogisi parissa ;)

    VastaaPoista
  9. Yaelian: Siistiä "tavata" joku toinenkin suomalainen, jolle Caracasin maisemat ovat tuttuja :). Siihen mitä kyselin blogissasi, löytyikin jo ratkaisu, eli otettiin Caracasista mukaan budare-pannu, kun anopilla sattui olemaan sellainen kevytversio, ollaankin jo parina aamuna syöty aamupalaksi arepoita :).

    Mukava huomata kommentistasi, että ilmeisesti Caracas on jättänyt sinuun ainakin osittain positiivisen jäljen, mielestäni Caracas on kaukana siitä, millaista kuvaa siitä jatkuvasti maalataan, liikenne on paljon pelottavampaa kuin esim. ihmiset! :)

    VastaaPoista