Yo estudio español

Tänään vihdoinkin aloitin espanjanopinnot! Pitihän tätä reilu kuukausi odottaakin, mutta vihdoin tärppäsi. Täällä on vain yksinkertaisesti totuttava siihen, että asiat eivät aina toimi ihan samalla lailla kuin Suomessa (vaikka en väitäkään, että Suomessa kaikki olisi täydellistä, kyse on vain, siitä mihin on tottunut). Tässä omanlaisessa rennossa ilmapiirissä on kieltämättä hyvätkin puolensa, ihmiset eivät oikein tunnu ottavan stressiä mistään. Toisaalta taas "mañana-meininki" saattaa joskus alkaa vähän ärsyttää. Esimerkiksi tämän kurssin piti alkaa jo ajat sitten ja kun ensi kertaa kävin kursseista kyselemässä, he sanoivat, että viikon-kahden päästä alkaa uusi kurssi ja lupasivat soittaa minulle tarkemman ajankohdan, kun porukka on kasassa. No eihän ne mitään soitellu, ei muuta ku puhelin kauniiseen käteen ja kyselemään milloinkahan tämä kurssi mahdollisesti alkaisi, taas sama vastaus: joo viikon päästä aloitetaan, soitetaan sulle vielä lähempänä. Niin varmaan... Ja taas tänä maanantaina puhelua yliopistolle ja hei kolmas kerta toden sanoo! Nyt olisi porukka kasassa ja opinnot alkaisivat torstaina. 

No menin sitten keskiviikkona ilmoittautumaan kurssille ja pitihän se vielä pikkuisen säätää, kurssi ei alakaan torstaina vaan perjantaina. No ei siinä mitään, hyvinhän tämä kuitenkin päättyi ja sain kuin sainkin opiskelupaikan, josta olen ihan mielissään :). Jossakin vaiheessa vain rupesi suututtamaan kun asia ei näyttänyt etenevän mihinkään ja itse olen tottunut siihen, että jos jossain sanotaan, että otamme sinuun tarkemmin yhteyttä ensi viikolla, niin silloin sitä yhteyttä myös otetaan, oli se porukka kasassa tai ei, tässä tapauksessa. Jos en itse olisi soitellut sinne, niin tuskinpa olisivat koskaan minulle ilmoittanut kurssin alkamisesta.

Meidän ryhmämme on pieni viiden hengen ryhmä, kolme opiskelijaa Kiinasta ja yksi Hollannista minun lisäkseni. Porukka vaikutti mukavalta, tuntien jälkeen vaihdoin muutaman sanan hollantilaisen kanssa ja hänen kokemuksensa kuulostivat tutuilta, kieliopintojen aloittaminen on ollut hänelle vähintäänkin yhtä vaikeaa kuin minulle. Opettajakin vaikutti oikein kivalta, puhuu ihanan hitaasti ja helposti ymmärrettävästi. Mehän puhumme tunneilla pelkästään espanjaa, sanakirjalle on käyttöä siis! Ensimmäisen koulupäivän kunniaksi Jonathan kyyditsi minut kouluun, taisi haluta myös varmistaa, että osaanhan varmasti kotiin omin päin. Niinpä reipas koululainen käveli kotiin koulun jälkeen, yksi syy miksi halusin juuri tähän yliopistoon oli se, että tämä on lähellä, puolen tunnin kävelymatkan päässä. Ensimmäinen koulupäivä oli kaikkinensa positiivinen kokemus, vaikkakin sattuneesta syystä vielä aamulla hieman epäilin, että liekö koko kurssi alkaakaan :P. Maanantaita odotellessa!

Laitanpa tähän vielä pari kuvaa kotimme pihalla olevasta pikku puutarhasta (jonka hoitamiseen minä en sekaannu ;)). Iloista Vappua kaikille!

Ihananvärisiä Orkideoita

Papaijapuu

Vuosi sitten

Tasan vuosi sitten tapasin Jonathanin ensimmäistä kertaa kasvotusten, kun hän tuli Suomeen. Jännitystä oli siis kovasti ilmassa, lisäksi Islannin tulivuori alkoi sopivasti ryppyilemään ja meinasi pilata suunnitelmat täydellisesti. Muistan vieläkin kuinka kaunis näky olikaan taivaalla edeltävänä perjantaina kävellessäni töihin; lentokoneen jättämä valkoinen viiva sinisellä taivaalla. Se antoi toivoa, että ehkä Jonathan sittenkin pääsee tulemaan ja niinhän ne lennot sitten palasivat normaaliksi seuraavalla viikolla.

Ihan "ensitapaaminen" sattui kuitenkin netissä. Törmäsimme sattumalta facebookissa vähän vajaa kaksi vuotta sitten. Aluksi juttelimme niitä näitä silloin tällöin, muun muassa Suomesta ja Venezuelasta ja matkailusta. Kumpikaan ei varmasti tässä vaiheessa arvannut, eikä edes kuvitellut, että koskaan edes tapaisimme, saati sitten että rakastuisimme ja aloittaisimme yhteisen elämän tulevaisuudessa. Tulimme kuitenkin hyvin juttuun ja alusta asti minä erityisesti pidin Jonathanin huumorintajusta. Pikkuhiljaa aloimme jutella enemmän mesessä ja skypessä ja joskus läpällä kuvittelimme millaista olisi nähdä toisemme ihan oikeasti. No kuukausia kului ja yhtenä päivänä Jonathan kysyi mitä olisin mieltä jos hän tulisi vierailemaan Suomeen. Minähän tietenkin melkein kiljuin riemusta ja niinpä Jonathan varasi itselleen lennot ja vajaan neljän kuukauden odottelun jälkeen pääsimme näkemään toisemme ensimmäistä kertaa.

Siitä saakka kun Jonathan varasi lennot, aloin laskemaan päiviä ja voi pojat että niitä riitti. Viikko ennen hänen saapumistaan sain stressata ihan viimesen päälle tuon tulivuoriepisodin takia. No sitten koitti SE päivä ja menin Jonathania Helsinkiin vastaan. Halusin olla heti paikalla kun hän saapuu Suomeen, enkä odotella hermona monta tuntia Oulussa, tietäen että toinen on jo Suomessa. Kuusi pitkääkin pitempää tuntia odottelin lentokentällä miljoona perhosta vatsassa, miettien esimerkiksi tunnistanko hänet, heti kun hän tulee ulos jne. Vihdoin näin taululta Jonathanin koneen laskeutuneen ja hetken päästä jo näinkin hänet ja sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa. En oikein osannut peitellä jännitystäni ja Jonathan huomasikin sen heti, no kai sitäkin vähän edes jännitti ;). Pari tuntia odottelimme lennon lähtemistä Ouluun ja kotimatkalla jännitys jo laukesikin ja perille päästyämme kotiini, tuntui kuin olisimme tunteneet aina. 

Jonathan tapasi perhettäni ja ystäviäni, söimme äitini tekemää poronkäristystä ja kävimme mökkeilemässä isäni ja hänen vaimonsa mökillä. Tietenkin Jonathan pääsi myös saunomaan ensimmäistä kertaa elämässään. Kerrostaloasuntoni pikku sauna ei vain tainnut olla ensikokemukseksi se miellyttävin ja ehdin jo luulla, että tästä miehestä ei saunojaa saada, kunnes pääsimme mökille puusaunaan. Seuraavana iltana Jonathan yllätyksekseni kysyikin, että lämmitettäiskö sauna tänäänkin, halusi jopa itse hoitaa lämmityksenkin. Vappu sattui myös olemaan Jonathanin vierailun aikana ja sitä vietimme serkkuni vappubileissä ja käytiin myös kaupungillakin. Hänestä oli hassua kuinka yhtäkkiä kaupunki oli täynnä ihmisiä, kun muuten on niin rauhallista ja hiljaista. Jonathan taisikin juuri pitää eniten siitä, kuinka hiljaista Suomessa onkaan (täällä ollessa eron tosiaan huomaa). Ihmisistä hän piti myös, Jonathan on asunut Lontoossa ja Australiassa aikaisemmin, sekä matkustanut ympäri Eurooppaa, joten minusta oli hieman yllätys, kun hän kehui kuinka ystävällisiä ja lämpimiä suomalaiset hänen mielestään ovat. Siis me ujot, hiljaiset ja ehkä vähän jäykähköt suomalaiset?!

Vajaa kaksi viikkoa minkä Jonathan luonani vietti, kului todella mukavasti ja liian nopeaa. Tulimme hyvin juttuun ja kaikki asiat välillämme sujui mahtavasti. Lähdön hetki oli haikea, varsinkaan kun emme tienneet tarkkaan millon näkisimme seuraavan kerran, vaikka sovimmekin, että minä menisin vuorostani häntä tapaamaan Venezuelaan, mahdollisimman pian tietenkin. Aika pian Jonathanin lähdön jälkeen varasin lennot Venezuelaan elo-syyskuulle kolmeksi viikoksi ja taas alkoi päivien laskeminen. Tosin tälläkin kertaa tuli mutkia matkaan ja matka oli vaarassa peruuntua kesäkuussa, kun sairastuin aivolaskimotukokseen. Useiden lääkärissä käyntien jälkeen vihdoin päästyäni OYS:n tutkimuksiin, muistan kun osastolle päästyäni aivoverenvuotoepäilyn takia itkin kuinka nyt en pääsekään reissuun. No onneksi toipuminen oli jo elokuussa sen verran hyvällä mallilla, että sain neurologilta luvan lähteä matkaan ja verenohennuslääkitykseen liittyvät verikokeetkin sain järjestettyä tänne Venezuelaan matkani ajaksi.

Kolme viikkoa meni taas aivan mahtavasti ja olihan se ihana tunne nähdä taas toinen melkein neljän kuukauden jälkeen. Vuorostani minä pääsin tutustumaan Jonathanin perheeseen ja ystäviin. Kävimme myös rantalomailemassa Isla de Margaritalla. Ihastuin tähän paikkaan heti, on lämmintä ja aurinkoista, sekä Jonathanin perhe oli myös todella mahtava. Tällä reissulla oli myös tarkoitus tehdä päätöksiä tulevaisuuden suhteen ja tulimme siihen tulokseen, että minä muuttaisin tänne toistaiseksi asumaan, kunhan olen saanut terveen paperit ja muutenkin hoidettua Suomessa asiat kuntoon. Toisaalta joistakin voi tuntua, että kaikki tapahtui niin nopeaa jne, mutta toisaalta tällainen kaukosuhdeharrastus ei ole kovin halpaa puuhaa pitemmän päälle ja vaatii aika paljon kaikenlaisia järjestelyjä ja toisaalta on se välissä aika raastavaa olla toisesta erossa koko ajan. Siispä alkoi taas se tuttu päivien laskeminen ja puolen vuoden päästä keräsin kimpsuni ja kampsuni ja aloitin matkani Venezuelaan. Tämän puolen vuoden aikana pidimme tiiviisti yhteyttä, taisipa olla vain kaksi päivää välissä jolloin emme jutelleet. Mesessä nettikamerat olivat kovalla käytöllä, vaikkakin toisaalta joskus se oli just vaikeampaa, kuin pelkkä kirjoittelu, nähdä toinen, mutta ei silti pysty koskemaan tai haistamaan toisen tuoksua. Latasimme myös molemmat puhelimiimme mainion Nimbuzzin, jonka ansiosta pystyimme soittelemaan, tekstittelemään ja chättäilemään ilmaiseksi.

Tällä reissulla nyt ollaan, enkä hetkeäkään ole katunut tuloani tänne. Moneen uusiin ja erilaisiin asioihin on pitänyt sopeutua uudessa elinympäristössä ja uusia haasteita tulee varmasti lisää, paljon on vielä opittavaa. Kaikki on todellakin sen arvoista ja mikä parasta, kaikki se ikävöinti toisen luo on nyt taakse jäänyttä elämää.

"There is always some madness in love. But there is also always some reason in madness." Friedrich Nietzche

27.4.2010

Semana santaa

Kuten aikaisemmassa postauksessanikin jo mainitsin, tällä viikolla on vietetty täälläkin pääsiäistä eli semana santaa, joka on katolisen kirkon yksi tärkeimmistä juhlista. Joillekin se merkitsee erilaisia uskonnollisia rituaaleja ja traditioita, mutta useimmille lomanviettoa ja juhlimista rannoilla. Tärkeimmät pääsiäispäivät täällä ovat torstai, perjantai, lauantai ja sunnuntai. 

Torstaina kävimme Jonathanin kanssa katselemassa muutamia nähtävyyksiä Plaza Bolivarilla, joka on keskellä Caracasia. Plaza Bolivar on saanut nimensä venezuelalaisen vallankumousjohtajan Simón Bolivarin (1783-1830) mukaan. Bolivar johti taisteluja espanjalaisia vastaan, jotka johtivat nykypäivän itsenäisten Venezuelan, Kolumbian, Ecuadorin, Perun ja Bolivian syntyyn ja häntä pidetäänkin sankarina ympäri Etelä-Amerikkaa. Plaza Bolivarilta löytyy Simón Bolivarin patsas ja puiston läheisyydessä sijaitsee myös Simón Bolivarin museo sekä synnyinkoti. Puistoa ympäröi myös lukuisat kirkot ja hallinnolliset rakennukset. Puistosta hieman etäämmältä löytyy myös Panteon Nacional, joka on hautapyhäköksi muutettu entinen kirkko, josta löytyy muun muassa Simón Bolivarin pronssinen sarkofagi.

Simón Bolivarin muistomerkki

Plaza Bolivar de Caracas

Simón Bolivarin museo

Caracas on muuttunut lähes autiokaupungiksi näinä muutamina päivinä ihmisten lomaillessa muualla. Tuntuukin hassulta, miten äänekäs kaupunki voi hiljentyä näin totaalisesti. Mutta Plaza Bolivarilta sentään löytyi elämää, kirkkojen takia ilmeisesti. Kirkot olivat täynnä ihmisiä rukoilemassa. Nähtiin jopa kaardinaalikin ihan kosketusetäisyydeltä. Kierreltiin muutama kirkko, joista upein oli Catedral de Caracas. Kävimme myös katsomassa Bolivarin museon sekä synnyinkodin. Paljon kyllä kuvia otettiin, mutta ikävä kyllä Jonathanin Nokia N8, jolla kuvat otettiin, sekosi myöhemmin illalla ja kaikki kuvat katosivat argh! Onneksi tänään kuitenkin käytiin anopin kanssa sunnuntaikävelyllä samoissa maisemissa ja sain joitakin uusia kuvia tilalle ja jäipähän vielä seuraavillekin kerroille kuvattavaa.

Catedral de Caracas

Plaza la Candelaria

Pitkänperjantain perinteeseen täällä kuuluu vierailu seitsemässä eri kirkossa, la visita a los siete templos. Eli perjantaina oli luvassa lisää kirkkoja, mielenkiinnosta lähdin anopin ja Jonathanin sisarusten mukaan katselemaan tätä perinnettä. Jokaisessa kirkossa piipahdettiin hetki rukoilemassa, itse keskityin katselemaan arkkitehtuuria ja taidetta. Kirkot näyttävät paljolti samanlaisilta kuin luterilaiset kirkkomme Suomessa alttareineen ja urkuparvineen. Suurin ero näyttäisikin olevan kirkon käytävillä olevat rippituolit sekä useat erilaiset patsaat ja nuket, jotka esittävät pyhimyksiä ja raamatun kertomuksia. Niin ja tietenkin ne valkokaapuiset nunnat, en ole nähnyt niitäkään aikaisemmin kuin vain elokuvissa. Minusta tuo pyhimyshomma kuulostaa niin mystiseltä ja mielenkiintoiselta, aikanaan uppouduin täysin Da Vinci koodin (kirjan) lumoihin kuvittelessani Vatikaanin uskomattomat rakennukset ja patsaat, nyt tuntuu että olisin päässyt vähän lähemmäksi. Osa nukeista kyllä näytti vähän hassuilta ja enemmän koomisilta kuin hartailta kaikkine bling blingeineen, mutta osa oli oikein vaikuttavia ja taitavasti tehtyjä. Valitettavasti minulla ei ole tällä hetkellä yhtään kuvaa näistä upeimmista teoksista perjantaisen kännykkäkatastrofin takia.

Iglesia Santa Eduvigis

Rippituoli

Huomisesta alkaen kaupunki herää jälleen henkiin, ihmiset palaavat arkisiin aherruksiin, hiljaisuudesta voi vain haaveilla ja liikenteeseen palaa hallittu kaaos. Toisaalta on vähän hassua, että nyt kun kaduilla on ollut hiljaista, se on tuntunut oudolta, ruuhkaisat ja meluisat kadut tuntuvat tutummilta ja turvallisemmilta.

Metrotunnelissa oli tänään näin hiljaista

Sataa sataa ropisee

Juuri nyt täällä pitäisi olla parhaat säät, mutta ei paljon siltä näytä. Jostain syystä viimeisin viikko on ollut aivan surkea, taivas on pilvessä ja vettä sataa, ajoittain aika reilustikin. Hmm onkohan se aurinko karannut Suomeen kokonaan... Sateinen sää on rajoittanut aika paljon tekemisiämme, varsinkin viikonloppuna, kun oltaisiin voitu tehdä kaikkea kivaa Jonathanin vapaiden ansiosta. Suunnitelmissa oli mennä eräälle espanjalaiselle klubille syömään ja juomaan sekä nauttimaan auringonottamisesta, mutta niin siinä vain kävi, että homma täytyi siirtää odottamaan parempia kelejä.

Ei me nyt kuitenkaan ihan pelkästään kotona jaksettu kököttää, vaan lauantaina käytiin ulkona syömässä ah niin ihanaa barbeque-ruokaa ravintolassa nimeltä Rancho Padova. Tällainen ravintola olikin minulle aivan uusi tuttavuus. Ruokalista ei paljoa minulle sanonut, joten annoin Jonathanille vapaat kädet tilauksen suhteen. Hetken päästä tarjoilija kantaa pöytämme päähän annoksemme, Parilla Argentinan, kuumien savuavien hiilien päällä. Parilla Argentina sisälsi pari ribsiä, kyljystä ja makkaraa, ei reilusti syötävää kahdelle ja täysosuma lihanystävälle. Lihat esipaistetaan keittiössä ja sen jälkeen viedään asiakkaan pöydän päähän grilleineen päivineen ja näin kukanenkin voi itse päättää millä kypsyysasteella haluaa ruokansa syötävän. Voitte vain kuvitella sen savun määrän, kun jokaisessa pöydässä savuaa kuuma grilli :). Ravintola näytti olevan todella suosittu paikka ja ruoka oli hyvää, ei kuitenkaan mikään maailman kevein ateria, mutta lauantainahan saakin vähän herkutella ;).

Parilla Argentina en Rancho Padova

Lauantaina kävimme myös metsästämässä juustohöylää ja niitäpä ei täällä ihan joka paikasta löydykään, mutta kolmannesta paikasta onneksi tärppäsi! Täällä ihmiset eivät käytä juustohöylää vaan ostavat juuston valmiiksi siivutettuna, toki kaupasta saa juustopalasiakin, mutta onpa ärsyttävää leikata sitä puukolla. Aluksi ostimme näitä valmiiksi siivutettuja paketteja, mutta sitten sait olla ostamassa juustoa harva se päivä, koska paketit ovat pieniä ja taas yksittäinen siivu on iso. Sitten minua alkoi kyllästyttämään ainainen kaupassa ramppaaminen juuston takia (tulee ostettua kaikkea muutakin ylimääräistä nimittäin) ja ostimme kokeeksi ison palasen, jota sitten jyrsittiin puukolla, kunnes minulta loppui kärsivällisyys ja nyt vihdoin löysimme juustohöylän ja elämä on taas hieman helpompaa ;). 

Muuten viikonloppu sujui leppoisissa tunnelmissa kotona muun muassa elokuvia katsellen. Eilen piti myös vähän seurailla netistä eduskuntavaalien tapahtumia ja kyllä meinasi täälläkin kotikatsomossa vähän tunteet kuumeta ja Jonathan-raukka joutui kuuntelemaan avautumisiani ja vaahtoamisinani. 

Täälläkin on alkanut pääsiäisen aika, eli semana santa (pyhä viikko). Uskonnollisesta alkuperästä huolimatta semana santa on nykyään enemmänki loma-aikaa venezuelalaisille ja monet lähtevätkin viettämään lomaansa rannoille ja Karibianmeren saarille. Eri puolilla Venezuelaa voi kuitenkin nähdä erilaisia kulkueita, jotka kuvaavat pääsiäisen tapahtumia ja usein kulkueissa näkyy katolisen uskonnon pyhimyksiä. Täällä todellakin huomaa, että ihmiset ovat lähteneet muualle lomalle, kaupunki on paljon hiljaisempi kuin normaalisti. Harmi kun täällä ei ole samanlaista pääsiäismunakulttuuria kuin Suomessa, olen nähnyt vain jättikokoisia Kindermunia. Minun mielestä kaikista parhaita on ne pikkuiset suklaamunat pusseissa, mutta tänä pääsiäisenä ne jää väliin, ehkä sitten ensi vuonna ;).

Hyvää pääsiäistä!

Vähän faktoja

Ajattelin vähän kirjoitella faktatietoa Venezuelasta ja Caracasista, kun nämä eivät varmasti ole monellekaan ihan siitä tutuimmasta päästä ja jos jota kuta sattuisi nämä tiedot kiinnostamaan.

Suomen ulkoministeriön matkustustiedote pelottelee maahan aikovat jo heti ensi kättelyssä. Vaikka suurin osa riskeistä ovat kyllä todellisia ja hyvä tiedostaa maassa ollessa, kuitenkin osa tuntuu olevan hieman kärjistettyjä, etten sanoisi. Toisaalta olen kyllä kuullut, että nämä matkustustiedotteet usein ovat yliampuvia, mutta toisaalta suuntaa antavia.

Venezuelan bolivariaaninen tasavalta sijaitsee Karibianmeren rannalla Etelä-Amerikan pohjoisosassa, naapureina ovat Brasilia, Guyana ja Kolumbia. Venezuelan väkiluku on noin 27 miljoonaa asukasta ja virallinen kieli on espanja. Väestöjakaumaan kuuluu intiaaneja, espanjalaisten siirtolaisten ja afrikkalaisten jälkeläisiä, sekä pääosin 1900-luvulla maahan muuttaneita eurooppalaisia esimerkiksi Italiasta, Portugalista ja Saksasta. Venezuela on maailman viidenneksi suurin öljyntuottajamaa, jonka ansiosta bensan hinta on todella alhainen, noin 0,02 eurosenttiä/litra.

Venezuelalla on upeat luonnonvarat, täältä voit löytää melkeinpä kaikki maailman olosuhteet. Toiveena olisikin päästä näkemään mahdollisimman paljon näitä kauniita maisemia. Venezuelan luoteisosista löytyy Andien vuorijono, joka kulkee koko Etelä-Amerikan halki. Luoteesta löytyy myös Maracaibo-järvi ja sitä ympäröivät alangot. Maan keskiosa on tasankoa, llanos. Maan pohjoisosa on Karbian rannikkoa ja eteläosa Amazonin sademetsää. Karibialla Venezuelalle kuuluu myös muun muassa Los Roquesin saaristo ja Isla de Margarita, joka on suosittu lomakohde. Venezuelalla olisi tarjota turisteille mahtavia elämyksiä, mutta talous on keskittynyt melkeinpä ainostaan öljyn tuotantoon, eikä taida presidentti Hugo Chávezkaan oikein turisteista välittää.

Lunta Méridassa

Orinocojoki

Venezuelan eteläosasta löytyy maailman korkein vesiputos Salto Ángel (Angelin putoukset), joka on 978 metriä pitkä. Se sijaitsee Canaiman kansallispuistossa ja on Venezuelan yksi tärkeimmistä turistinähtävyyksistä. Turismista huolimatta Canaima on säilynyt koskemattomana ja maisemat ovat henkeäsalpaavia, sieltä löytyy erikoisia tasalakisia pöytävuoria, tepuita. Siellä vierailleet ihmiset kuvailevat käyntiä kuin siirtyisi johonkin ihan eri maailmaan, "dinosaurusten aikaan". Tänne on joskus ehdottomasti päästävä.

Caracas on Venezuelan pääkaupunki, jossa asuu noin 5 miljoonaa asukasta. Kuten yhdessä aiemmin kirjoittamassani postauksessanikin mainitsin, Caracas sijaitsee laaksossa ja vuoristo Cerro El Ávila erottaa sen Karibianmerestä. Caracasia pidetään yhtenä Etelä-Amerikan vaarallisimpana kaupunkina. Kaupungista löytyy suurkaupungille tyypillisiä pilvenpiirtäjiä sekä useita isoja ostoskeskuksia, mutta luonto on myös lähellä El Ávilan ja lukuisten puistojen ansiosta. Caracasissa on myös lähemmäs 20 yliopistoa.

Caracas yöllä

Caracas

Kaupungin yksi ikävimmistä asioista on barriot, eli köyhät asuinalueet jotka kohoavat pitkin vuoristoa. Turistin silmään nämä asuinalueet näyttävät erikoisilta värikkäiltä hökkeleiltä, jotka on rakennettu aivan vieri viereen ja melkeinpä päällekkäin. Yleensä ihmiset elävät näillä alueella ihan omaa elämäänsä, lait ja yhteiskunnan tarjoamat asiat eivät tänne ulotu. Näillä alueilla esiintyy siis paljon rikollisuutta ja alueita onkin syytä välttää.

Itse olen ainakin toistaiseksi välttynyt kaikelta ikävältä täällä. Rikollisuus ja turvallisuusongelmat on toki otettava huomioon, mutta omalla käyttäytymisellä voi aika pitkälle vaikuttaa. Pimeän aikaan ei ole järkevää kulkea kävellen ja päiväsaikaankin on hyvä pitää lompakot ja kännykät taskussa tai laukussa. Viime kesänä ensi kertaa tänne tullessani, etsin paljon tietoa muun muassa Lonely Planetista ja siellä onkin paljon puhetta näistä turvallisuusongelmista ja täytyy myöntää, että pikkuisen epäilevin ja ennakkoluuloisin mielin tänne tulin. Aluksi en edes meinannut uskaltaa kuljettaa käsilaukkua missään mukana kun pelkäsin, että joku tulee ja vie sen. Pian kuitenkin tajusin, että pelko oli turhaa; päivisin kaupungilla ja ostoskeskuksissa ihmiset ovat aivan tavallisia, tekemässä tavallisia asioita ja muutenkaanhan me emme kuljeskele missään epämääräisillä alueilla. Tietenkin olen hyvässä asemassa täällä ollessani siinä mielessä, että asun paikallisten kanssa, jotka hyvin tietävät mitä täällä kannattaa tehdä ja mitä ei ja mitä alueita kannattaa välttää. Tokihan huono tuuri voi käydä missä vain ja milloin vain, varmasti jopa Oulussa. Matkaeväsneuvoiksi antaisin, että maalaisjärki ja avoin mieli mukaan!

"Osaattekos te tytöt salsaa!"

On erään ystäväni mieleenpainunut lausahdus vuosien takaa, entisen työpaikkani pikkujoulubileiden tanssilattialta. Mikäli hän sattuu tätä lukemaan, niin varmaan omaksensa tunnistaa ;).

No kun kerran Etelä-Amerikassa ollaan niin et voi olla kuulematta salsaa sekä muita latinorytmejä. Täytyy myöntää, että kyllä ne vain pistävät suomalaisenkin jalkaterän liikkumaan ihan huomaamatta. Tanssiaskeliin on silti pitkä matka. Mutta viime lauantaina sain hieman ensikosketusta salsa-askeliin Jonathanin siskon luona.

Jonathan oli vaatimattomasti vain 16 tuntia töissä lauantaina, joten menin istumaan iltaa Jonathanin siskon luokse, hänenkin tyttärensä oli lähtenyt yökylään serkkunsa luokse. No siinä sitten istuttiin ja rupateltiin ja taustamusiikkina tietenkin oli muun muassa salsaa ja merengueta. Seurustelujuomana oli venezuelalaiseen tapaan rommia, itsehän koitin vain kohteliaasti pikkuisen maistella -un poquito, un poquito, mutta jostain kumman syystä sitä tuli kuitenkin muutama lasillinen nautittua illan päälle.

No näillä venezuelalaisilla näyttäisi olevan tuo rytmi niin verissä, että eiväthän he kauaa paikallaan pysy kun salsa pauhaa taustalla :). Ja niinpä siinä sitten sainkin vähän väliä ihastella Jonathanin siskon tanssitaitoja ja tulin siihen tulokseen, että nämä latinot taitavat saada syntymälahjana tuon sulavan lantionliikkeen, kadehdittavaa suorastaan. No siinä sitten pitkin iltaa sisko yritti saada houkuteltua minuakin mukaan kokeilemaan tanssin saloja, mutta ujoushan se tietenkin iski suomalaiseen tapaan ja kieltäydyin kunniasta, aluksi... En sitten tiedä oliko syynä pari rommipaukkua vai mikä mielenhäiriö iski, mutta ajattelin että -what the hell, samahan se on koittaa, kerran täällä eletään ja yleisönäkään ei ole kuin yksi henkilö.

Siinä sitten ihan perusaskeleita otettiin ja harjoiteltiin. Voi kunpa se jäisikin pelkkiin askeliin ja jalkojen liikuttamiseen, mutta kun se koko muukin kroppa pitäisi saada liikkumaan! No mutta alkujännityksen laannuttua jopa minunkin jäykkä suomalainen lantioni sai vähän liikettä ja lopputulos oli vähintäänkin siedettävä. Tämä kotiopettajanikin kehui että hyvin menee ja että opin nopeasti. Myönnetään, että olihan se kyllä aika hauskaa ja kyllä sillä heilumisella sai pienen hienkin pintaan. Ehkä alankin harjoittelemaan lisää salaa yksin kotona ja joku päivä yllätän Jonathanin tanssitaidoillani... Joopa joo :). Mutta mielelläni vietän tällaisia iltoja usempiakin ja mikäli haluan haastetta lisää niin voi sitten koittaa merengueta, joka on vielä nopeampitempoisempaa.

Tänään meillä oli tarkoitus mennä tämän saman siskon ja hänen tyttärensä kanssa päiväksi uima-altaalle lillumaan ja ottamaan aurinkoa. Mutta yllättäen huono tuurini iski mukaan kuvioihin ja vettä alkoi tulla kuin Esterin takapuolesta. Kylläpä ärsytti, vettä ei ole satanut ainakaan kolmeen viikkoon, niin eiköhän justiinsa sitten ala satamaan, kun minulla olisi hyvä mahdollisuus saada kunnolla rusketusta pintaan. Eipä ole sitten innostanut oikein mikään tänään, ihan vaan telkkaria katsellessa ja netissä pyöriessä on mennyt tämä päivä, päikkäreitä unohtamatta. No täytyy toivoa, että aurinko palaisi pian maisemiin ja päästäisi nautiskelemaan altaan reunalle. Tämä blogissani oleva sääennuste ei vaan lupaa kovin hyvää, mutta toisaalta se näyttäisi välissä muutenkin kertovan ja ennustavan mitä sattuu, eli liikaa painoa ei kannata sen varaan laskea. Jonathan rakastaa tällaisia sateisia päiviä, kun minä taas hihkun innosta auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Hän onkin pari kertaa sanonut, että tuntuu hassulta kun minä aina jaksan ihastella ääneen kauniita, lämpimiä päiviä, kun hänelle ne ovat niin normaaleja, ettei edes kiinnitä mitään huomiota. Minä olen toisaalta päässyt häntä lohduttamaan, että älä sinä huoli, Suomessa tulet näkemään sadetta ja tuntemaan kylmyyttää kyllästymiseen asti, niin ei haittaisi jos täällä paistaisi aurinko vaikka 24/7.

Kokeilkaapa tekin siellä miten salsa-askeleet lähtee, tässä taustamusiikiksi vähän venezuelalaista salsaa ;).

¿Hablas finlandés?

Keskiviikkona tiemme vei Suomen suurlähetystöön Chacaon kaupunginosaan. Kävin siis äänestämässä eduskuntavaaleja varten. Täytyy myöntää, että kylläpä lämmitti mieltä nähdä Suomen lippu liehumassa rakennuksen seinässä, jossa lähetystö sijaitsee :). Oli myös oikein hauska päästä tapaamaan suomalaisia ja puhumaan suomen kieltä, jota ei olekaan tullut harrastettua kuin parin puhelun verran täällä ollessa. Sainkin tavata kaikki sillä hetkellä paikalla olevat suomalaiset työntekijät. Vaikuttivat oikein mukavilta tyypeiltä ja sovimmekin tapaavamme uudestaankin lähitulevaisuudessa. Tulee olemaan hauska kuulla heidän kokemuksiaan Venezuelasta ja erityisesti Caracasista ja heillä varmasti on antaa hyviä vinkkejä näin ulkomaalaisen näkökulmasta. Harmi vaan kun tämä Suomen lähetystö täällä Venezuelassa lopettaa toimintansa ensi kesänä ja työntekijätkin siis pakkaavat kimpsunsa ja kampsunsa ja muuttavat kuka minnekin.

Tänään lähdimme Sambiliin, joka on yksi Caracasin suurimmista ostoskeskuksista. Ja voin kertoa, että on ostoskeskuksella kokoa! Ei ihan yksi päivä riittäisi tuon kauppakeskuksen läpi käymiseen ja sieltä löytyy kyllä ihan kaikkea. Lisäksi huomasin, että ostoskeskuksen liukuportaat olivat KONE:n valmistamia! Vau, tähän viikkoon onkin liittynyt yllättävän paljon suomalaisuutta :).

Tänään ei kuitenkaan menty shoppailemaan, vaan tapaamaan erästä suomalaista tuttavuutta perheineen. He lomailevat joka vuosi muutaman viikon ajan Venezuelassa vaimon kotiseudulla. Olen pitänyt tämän suomalaisen miehen kanssa yhteyttä vielä Suomessa ollessani ja hän on auttanut minua monenlaisissa käytännön asioissa ennen tänne tuloani ja nyt sitten tapasimme ihan ensimmäistä kertaa täällä. Oli oikein mukavaa taas päästä puhumaan Suomea ja juttelemaan niitä näitä ja Jonathanistakin oli kiva kuulla lisää Suomesta venezuelalaisen näkökulmasta. Keskustelu olikin hauskasti kielten sekamelskaa suomen, espanjan ja englannin kielillä :).

Ensiksi käytiin vähän popsimassa herkullista meksikolaista roskaruokaa ja muiden mennessä shoppailemaan, minä, Jonathan ja tämä suomalainen heppu otimme suunnaksi Hard Rock Cafe:n, minkäpä muunkaan kuin oluen merkeissä. Jee minäkin pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni maailman kuuluun rokkikahvilaan! Ja olihan se hieno paikka, legendaaristen rokkareiden hienoja tavaroita seinillä, oli muun muassa George Harrisonin takkia ja Lenny Kravitzin kitaraa niin monien muiden tavaroiden ohella. Taustamusiikkikin oli minun makuuni, kuten arvata saattaa. Pitää varmaan mennä uudestaankin tekemään vähän lähempää tuttavuutta kyseiseen paikkaan.

¡Buen fin de semana a todos!

Kuukauden päivät

Tasan tarkkaan kuukausi sitten saavuin Venezuelaan kahden matkalaukun ja avoimen mielen kera toistaiseksi tarkkaan määrittelemättömäksi ajaksi. Kulunut kuukausi on mennyt ihan älyttömän nopeasti, vaikka toisaalta tuntuu, että siitä olisi jo tosi pitkä aika kun lähdin kotoa. Lähtöäni edeltävä puoli vuotta taas tuntui menevän välissä todella hitaasti ja päiviä laskiessa, välissä jopa pelkäsin ajan pysähtyvän kokonaan. Tänne päästyäni kuukausien, viikkojen ja päivien laskeminen on päättynyt ja aika on kulunut siivillä. 

El Ávila, vuoristonäkymä ikkunastamme

Koti-ikäväkin unohtui parin ensimmäisen viikon jälkeen ja tunnen, että olen sopeutunut tänne jo aika hyvin, arkielämä on saanut rytmiä ja käytännön asiat alkavat tuntumaan tutummilta. Paljon on vielä silti opittavaa ja minullahan on aikaa :). Ja onneksi on tämä internetin ihmeellinen maailma, jonka avulla voi päivittäin pitää yhteyttä sinne maapallon toiselle puolelle. Espanjan kielikään venezuelalaisittain ei enää tunnu niin vieraalta korvaan ja kuullun ymmärtäminen edistyy päivittäin, jännä vaan, että vaikka kuinka ymmärtäisi, niin se puhumaan alkaminen onkin sitten aivan toinen juttu. Niin ja tietenkin tämä kalpea ihokin on jo saanut hieman väriä pintaan!

Katunäkymää kotimme lähistöltä

Huomenna pääsen näkemään Suomen suurlähetystön täällä, sillä ajattelin ihan käydä äänestämässä eduskuntavaaleissa, ulkomailla nämä ennakkoäänestykset järjestetään vähän aikaisemmin. Taidanpa siis päästä puhumaan vähän suomea! :)

Tämä pikku kaveri, labradorinnoutaja Sam tuli tänään tänne puoleksitoista viikoksi kylään kultaisennoutajan Kytzian kaveriksi.

Voisilmäpullia ja 520 poroa

Kulunut viikko on sujunut edelleen melko rauhallisissa tunnelmissa. Tiistaina, keskiviikkona ja perjantaina nousimme klo 7.00 aamulla lenkkeilemään, eli ihan hyvin on tämä uusi harrastuksemme täällä alkanut, vaikka monesti tuntuukin, että olisi kivempi jäädä nukkumaan. Siksipä onkin hyvä, että yhdessä tätä harrastetaan, jos toista ei tunnu oikein innostavan, niin toinen potkii liikkeelle :). Näyttäisi kyllä, että se olen minä, jota joutuu useammin hokuttelemaan (suom.huom. väkisillä repimään) ylös sängynpohjalta. Kunhan kunto vähän tästä nousee, niin aletaan ottaa vähän juoksulenkkiäkin. 

Keskiviikkona kävin viemässä tutkintotodistuksen ja passikopion erääseen sairaalaan ihan vain siltä varalta jos sieltä työtä joskus ilmaantuisi. Voisi käydä jakelemassa useampiinkin paikkoihin niitä. Täälläpäin suuri osa lääkäreistä on käynyt koulunsa ainakin osin Yhdysvalloissa, joten ei kuulemma haittaa vaikkei vielä espanjaa kovin puhuisikaan. Luultavasti ei nyt ihan heti ole mitään työtä tulossa, mutta aina kannattaa yrittää! 

Samalla reissulla pääsin myös näkemään lisää Caracasin ihmisvilinää. Nyt tuli viimeistään huomattua, että tämä meidän asuinalueemme Los Chorros on todellakin rauhallista aluetta verrattuna moniin muihin paikkoihin. San Bernardinon kaupunginosassa, missä Hospital de Clinicas Caracas sijaitsee, oli eri meininki, jalkakäytävät pursuilevat ihmisiä, autoteistä puhumattakaan. Liikennesäännöt (tai niiden puute) täällä tuntuvat melko hurjilta ihmisestä, joka on tottunut tarkkoihin sääntöihin. Autoja on joka paikassa koko ajan ja vaikuttaisi, että sillä on etuajo-oikeus, joka uskaltaa ajaa ensin. Äänimerkkejä ei myöskään säästellä, siellä missä on autoja, kuuluu myös äänimerkkien ihana kuoro. On ollut jännä huomata, että maassa jossa ihmisillä ei näytä koskaan olevan kiire mihinkään, niin jostain syystä kärsimättömyys saa vallan liikenteessä. Lisäksi on tosi kätevää painaa tööttiä kun lähestyy risteysaluetta, paljon kätevämpää kuin painaa esimerkiksi jarrua.

Tällä viikolla ollaan myös harrastettu herkkulakkoa, joka kylläkin loppui jo viikonloppuna. Viikolla ei syöty mitään ylimääräistä, normaali ruokaa ja päätin myös lisätä enemmän hedelmiä ruokavalioon, täällä niitä on kiva syödä, ovathan ne tosi tuoreita ja myös halpoja. Light limukoitakaan ei juoda enää kuin silloin tällöin viikonloppuisin. No viikonloppuna annoimme itsellemme kuitenkin luvan vähän herkutella, koska Jonathanillakin on ollut vapaa viikonloppu. Lauantain kunniaksi leivoin perinteisiä suomalaisia voisilmäpullia. Voisilmäpullia en ole koskaan aikaisemmin leiponutkaan, tavallisia pullia kyllä, mutta joskus tsiljoona vuotta sitten. Ihan hyviä niistä tuli, ulkonäkö vaan ei ihan miellyttänyt silmääni, pullat kohosivat kohoamistaan, vielä uunissakin, niin piti sitten leikellä niitä irti toisistaan kun olivat valmiita. Eli ei ihan täydellinen suoritus, mutta onneksi maku oli kuitenkin kohillaan, tuo voisilmä tosiaan tuo mukavan lisämaun tavalliseen pullaan. 

Koin myös viikolla mielenkiintoisen yllätyksen, kun huomasin että eräässä kulttuurikeskusessa on  esillä venezuelalaisen valokuvaajan Antonio Briceñon saamelaisaiheinen valokuvanäyttely 520 renos (520 poroa). Ja sitähän sitten päätimme lähteä lauantaina katsomaan.

Briceño on valokuvannut näyttelyn valokuvat kahdella eri kuvausmatkalla Lapissa, Inarin seudulla, vuosina 2009 ja 2010. Valokuvanäyttely käsittelee saamelaiskulttuuria. Briceño oli erityisen kiinnostunut saamen kielestä, sen sanaston rikkaudesta sekä uhanalaisuudesta. Hän oli myös hyvin vaikuttunut, että saamen kielestä löytyy 520 poroa tarkoittavaa sanaa. Näyttelyn valokuvat kuvaavat saamelaisia ja heitä ympäröiviä arktisia olosuhteita, lunta, tuntureita ja poroja. Näyttelyssä oli myös pimeä huone, johon oli heijastettu liikkuvaa kuvaa komeista revontulista, taustalla kuului saamelaislaulua. Valokuvien lisäksi seinille oli kerätty faktatietoa tästä Euroopan Unionin ainoasta alkuperäiskansasta, kielestä ja kulttuurista. 

Tuntuihan se jännältä astella +30 asteen ulkolömpötilasta katselemaan kuvia lumesta ja jäästä ja tietenkin niistä poroista. Sinänsä kuvat eivät minulle näyttäytyneet kauhean erikoisina, olenhan lunta ja poroja nähnyt vaikka millä mitalla. Mutta varmasti ihmisen silmään, joka ei ole näitä asioita nähnyt, kuvat näyttivät mielenkiintoisilta ja kiehtoviltakin. Revontuliesitys oli vaikuttava, revontulet näyttävät aina niin upeilta ja taianomaisilta. Jonathan kysyikin olenko nähnyt koskaan niitä ihan livenä -voi toki joka talvi :). Mielestäni kaikista hienoin teos näyttelyssä oli kokoelma saamelaisista, joka oli niin iso, että täytti kokonaisen suuren seinän. (Vertaa kuvassa olevan ihmisen kokoa teokseen.)

Tämä vetäytyy nyt sunnuntai-illaksi sohvalle elokuvia katselemaan, vatsa täynnä Chili con Carnea, Chao!