lauantai 30. heinäkuuta 2011

Takaisin ruotuun

Koko täällä oloaikani on ollut enemmän tai vähemmän lomailua, mutta viimeiset pari kuukautta on tullut ihan tosissaan elettyä kuin kesälomalainen, eli syömiset on levinneet käsistä ja liikkuminen päässyt vähemmälle. Onkin siis aika ottaa itseä niskasta kiinni.

Lenkillä Parque del Estessä
Olen kuitenkin aika yllättynyt, että paino ei ole juuri päässyt lisääntymään (vaikka vaatteista päätellen pientä turvotusta on havaittavissa), vaikka ruokavalio onkin muuttunut aika paljon jo pakonkin sanelemista syistä. Täällä syödään aika hiilihydraattipainotteisesti, pastaa, riisiä, perunan sukulaisia jne... Ja kaikki aina vaaleaa laatua, ja tietenkään ruisleipää ei ole saatavilla, vaan leipäkin on aina vaaleaa, joka alkaa kieltämättä maistua jo vähän puulle. Erilaiset juustot on täällä tosi suosittuja joka meinaa rasvaa, rasvaa ja rasvaa.  Valkoisen viljan lisäksi monet tyypilliset ruuat valmistetaan uppopaistamalla rasvassa. Toisaalta täällä taas on mahtava tilaisuus nauttia tuoreita ja maukkaita hedelmiä ja kasviksia. Liha on myös edullista ja hyvälaatuista, jauhelihaa käytetään aika vähän. Ajattelinkin tästä lähtien panostaa enemmän tuoreisiin ja keveisiin tuotteisiin. Mutta miten minun onkaan ikävä Ehrmannin maitorahkaa!

Tällä viikolla aloitettiin taas aamulenkkeilyt Jonathanin kanssa, jota harrastimme säännöllisesti jo aikaisemminkin. Itsehän olen hyvin aamu-uninen ihminen ja voisin nukkua helposti vaikka puolillepäivin ilman herätyskelloa, ja siksi aikainen herätys jonkun lenkkeilyn takia onkin usein melkoista tahtojen taistelua. Ensimmäinen puoli tuntia meneekin monesti niin, etten puhu Jonathanille sanaakaan, mutta siinä kun pikkuhiljaa kävellessä heräilee, alkaa elämä voittaa. Ja onhan se lenkin jälkeen mahtava olo, kun on voittanut itsensä ja saanut raahattua takapuolensa lenkkipolulle. 

Tavallisesti me lenkkeillään Parque del Estessä, joka on suuri puisto, jossa on myös suosittu lenkkipolku. Sunnuntaisin täällä suljetaan pätkä moottoritietä, jolloin lenkkeilijät ja etenkin pyöräilijät pääsevät kunnolla harjoittelemaan. Me meinataankin huomenna kokeilla tuota moottoritielenkkeilyä vaihtelun vuoksi, lisäksi sieltä on aika mukavat näkymät kaupunkiin. Kerran jo käytiinkin puolivahingossa siellä käppäilemässä Suomen vieraiden kanssa ja silloin huomasin paikan olevan oikein kiva lenkkipaikka. 

Sisko tahtoisin jäädä, mutta moottoritie on kuuma...
Eilen aloittelin kokeilumielessä myös erään vatsalihasohjelman parissa ja rankkaahan se oli, varsinkin kun vatsalihasliikkeet ei oikein koskaan ole kuulunu mun lemppareihin. Onneksi ohjelmaan kuitenkin kuuluu vähän muutakin kuin pelkät vatsat, ja itseasiassa kumma kyllä mun reidet on nyt paljon pahemmin jumissa kuin NE vatsalihakset! :O

No joo mutta tästä on taas hyvä aloitella, varmaan jollain muullakin sama edessä kesälomien jälkeen ;). Että tsemppiä vaan!

...kaupunkien valot mulle huutaa...

4 kommenttia:

  1. Hei,

    Blogilistalta löysin blogisi. Kiva seurata ulkosuomaisten elämää maailmalla! Itsekin vietän tulevan talven Singaporen lämmössä. Olen ollut kesälomalla ja uni on kyllä maistunut makealle vaikka aurinko porottaisikin taivaalla. Huomenna töihin.. :( eli herätys aikain taas.
    Minun jumpat ovat kesätauolla, nyt elokuussa ne pitäisi taas alkaa, kotona en saa mitään aikaiseksi.. pitää olla joku joka sanoo mitä tehdä ja miten kauan.. :)) T. Marre

    VastaaPoista
  2. Heippa Marre ja tervetuloa! :)

    Lomalla onkin just parasta tuo rentoutuminen ja piiitkään nukkuminen, ja tosiaan niihin jumppiin ehtii hyvin syksyllä taas. Minun "loma" on vaan kestänyt jo vähän turhan pitkään... :).

    Oi, Singapore talvella on varmaan aika kivaa, ei tarvi paljon palella ;). Ihan alkoi kiinnostamaan, että meinaatko siis kuinka kauan siellä viihtyä tällä kertaa ja ihan lomailun merkeissäkö vietät aikasi siellä?

    Kävinkin jo kurkkimassa blogiasi ja ihania lomakuvia sinulla siellä oli ympäri maailmaa, vau! Ja se viimeinen postaus oli kyllä kertakaikkisen ihana, Suomen kesää olen itsekin täällä ollessa hieman kaipaillut ja kuviasi katsellessa sai taas kerran todeta että Suomen kesä todella on kaunis.

    Tsemppiä töihinpaluuseen ja mukavaa alkavaa elokuuta!

    VastaaPoista
  3. Hei, Aikomuksena on olla Singaporessa koko talven ainakin suurinpiirtein, välillä kyllä Suomessa käyden. Nythän Finnair lentää suoraan Singaporeen eli pitää vain hypätä koneeseen ja löytää sitten aikansa istuttuaan itsensä periltä.. :) Helppoa!
    Tehdään töitä siellä eli en saa ihan vaan lomailla, todennäköisesti käydään kuitenkin joissain lähimaissa pikkulomilla.
    Suomi on kyllä tosi upea kesällä, ja hiljainen. Järven rannalla voi kuulla lintujen siipien suhinan..
    T.Marre

    VastaaPoista
  4. Vau, kuulostaapa kivalta! Mukava lähteä talvea pakoon lämpimään ja varmaan se Singapore hieman eroaa Suomesta muutenkin :). Eli talvea odotellessa siis! ;)

    VastaaPoista